Mikko Manner osallistuu Vaasan Sportin osakeantiin

Vaasan Sportin kasvatti ja yksi vaasalaisen jääkiekon suurista vaikuttajista, Mikko Manner, lähti mukaan nyt käynnissä olevaan osakeantiin merkittävällä panostuksella.

Mikko Manner haastaa alueen kiekkoihmiset mukaan Sportin osakeantiin


Vaasan Sportin kasvatti ja yksi vaasalaisen jääkiekon suurista vaikuttajista, Mikko Manner, lähti mukaan nyt käynnissä olevaan osakeantiin merkittävällä panostuksella. Mikko Manner on erittäin kokenut valmentaja, 20 vuoden huippuvalmentajakokemuksella. Hän on valmentajana voittanut kolme Suomen mestaruutta, kaksi MM-kultaa ja yhden olympiakullan. Hänet tunnetaan myös nuorten pelaajien kehittäjänä ja yhtenä esimerkkinä voi mainita, että Manner vei Vaasan Sportin U20 joukkueen ensimmäisen kerran pudotuspeleihin keväällä 2013.

- Tutustuin Vaasan Sportin uuteen kehitysstrategiaan ja keskustelin siitä myös Filip Riskan ja Oskar Osalan kanssa. Vaasan ja alueen junioritoiminnan kehittäminen on mielestäni todella tärkeä asia ja olen varma, että Filip ja Oskar saavat koottua sellaisen ryhmän, joka pystyy tuottamaan näkyvää tulosta tulevina vuosina. Minäkin haastan nyt samalla alueen kiekkoihmisiä osallistumaan osakeantiin ja tulemaan mukaan kehittämään Vaasan Sportin toimintaa, sanoo Mikko Manner.

- Mikon mukaantulo oli meille iso asia. Juniorityö ja nuorten pelaajien kehittäminen on meille kaikille lähellä sydäntä. Hienoa, että Mikko haluaa tukea seuran kehitystä, kertoo Vaasan Sportin hallituksen jäsen Filip Riska.

Osallistu osakeantiin tästä!




MIKKO MANNER TAR DEL AV VASA SPORTS AKTIEEMISSION

Vasabördiga Mikko Manner har haft ett stort inflytande på hockeyn i Vasa och under de senare åren också på andra nationella och internationella arenor. Manner, som fick sin hockeyuppfostran i Vasa Sport, tar nu del av den nu pågående aktieemissionen med en märkbar summa. Han har en 20 år lång erfarenhet inom topphockeyn. Manner har som coach varit med och vunnit tre finska mästerskap, två VM-guld och ett OS-guld. Han är också känd för att utveckla unga spelare och ett exempel på detta är, att han tog Vasa Sports U20 lag till klubbens första slutspel våren 2013.

- Jag bekantade mig med Vasa Sports nya utvecklingsstrategi och diskuterade också med Filip Riska och Oskar Osala. Utvecklandet av Vasas och nejdens juniorverksamhet är mycket viktigt och jag är övertygad om att Filip och Oskar kan samla en hockeykunnig grupp som kan producera synligt resultat de kommande åren. På samma gång utmanar också jag alla hockeymänniskor i regionen att tal del av aktieemissionen och komma med och utveckla Vasa Sports verksamhet, säger Mikko Manner.

- Det var viktigt för oss att Mikko tar del av emissionen. Juniorarbetet och spelarutvecklingen är något som vi alla värdesätter mycket högt. Fint att Mikko vill stödja Sports utveckling, konstaterar Vasa Sports styrelsemedlem Filip Riska.

Ta del av aktieemissionen här!