Viljami Nieminen jatkaa Sportissa kaksivuotisella sopimuksessa


Viljami Nieminen jatkaa Sportissa kevääseen 2028

Viljami Nieminen jatkaa Vaasan Sportissa kaksivuotisella sopimuksella. Sopimus pitää 23-vuotiaan avainhyökkääjän Vaasassa aina kevääseen 2028 asti. Nieminen pelasi uransa tähän asti tehokkaimman kauden juuri viime kaudella tehden 49 otteluun tehopisteet 15+21=36. Erittäin nopeasta luistelustaan tunnetulle hyökkääjälle kuluva sesonki on jo neljäs kausi, jolla hän edustaa Sportia Liigassa.

-Todella hyvät fiilikset jatkosopimuksesta. Olen ollut mukana tässä nyt kolme vuotta ja koko sen ajan olen huomannut, kuinka organisaatio on mennyt isoja askelia eteenpäin. Olen tykännyt tästä suunnasta, mihin koko seura kehittyy ja uskon, että pystymme saavuttamaan joukkueen kanssa vielä viime kauttakin kovempia tuloksia kaukalon puolella, Nieminen toteaa ensimmäisiksi ajatuksikseen jatkosopimuksen julkaisun jälkeen.

Mediassa liikkuneiden tietojen mukaan myös muita tarjouksia oli pöydällä. Jatkosopimuksen taustalla painoi kuitenkin seurauskollisuus ja yhteinen näkymä:

-Olen aina tykännyt itse siitä ajatuksesta, että ollaan seurauskollisia ja kaiken lisäksi täällä on todella hyvät oltavat olla. Seura on mennyt minun aikanani eteenpäin ja oma roolikin on kasvanut kolmen vuoden aikana merkittävästi, joten tästä on hyvä jatkaa, Nieminen avaa jatkosopimuspäätöksensä taustaa.

Myös urheilujohtaja Ari-Pekka Pajuluoma on tyytyväinen avainpelaajansa pitkään jatkosopimukseen:

- Hienoa, että saatiin pidettyä Viljami Vaasassa. Viljami otti viimekaudella ison harppauksen pelaajana ja ihmisenä sekä osoitti, että pystyy olemaan yksi Liigan valovoimaisimmista hyökkääjistä. Viljami luo hyvää jatkumoa joukkueen rakennukselle tuleville kausille ja antaa meille varmasti hyviä suorituksia myös jatkossa, Pajuluoma kuvailee ajatuksiaan jatkosopimuksesta.

Seuraavan kerran näet Viljami Niemisen kotijäällä lauantaina 1.11. klo 15:00 alkaen, kun vastassa on Rauman Lukko. Hanki lippusi otteluun tästä.



hanki viljami niemisen fanipaita tästä - vain 99€!


sv - VILJAMI NIEMINEN FORTSÄTTER I SPORT TILL VÅREN 2028

Viljami Nieminen fortsätter i Vasa Sport med ett tvåårigt kontrakt. Avtalet håller den 23-åriga nyckelanfallaren i Vasa ända till våren 2028. Nieminen spelade sin hittills mest produktiva säsong just förra säsongen, då han gjorde 15+21=36 poäng på 49 matcher. Den snabbskrinnande forwarden går nu in på sin fjärde säsong i Liiga med Sport.

– Känslan är verkligen bra inför det nya kontraktet. Jag har varit med i tre år nu och under den tiden har jag sett hur organisationen har tagit stora steg framåt. Jag gillar den riktning klubben utvecklas i och jag tror att vi som lag kan nå ännu bättre resultat än förra säsongen, säger Nieminen som sin första kommentar efter att kontraktsförlängningen offentliggjorts.

Enligt uppgifter i media fanns det även andra erbjudanden på bordet, men beslutet påverkades av klubbkänslan och den gemensamma framtidsvisionen:

– Jag har alltid gillat tanken på klubblojalitet, och dessutom trivs jag väldigt bra här. Klubben har tagit stora steg framåt under min tid, och min egen roll har vuxit mycket under de tre åren, så det känns helt rätt att fortsätta härifrån, förklarar Nieminen bakgrunden till sitt beslut.

Även sportchefen Ari-Pekka Pajuluoma är nöjd med att en av lagets nyckelspelare stannar länge i klubben:

– Fantastiskt att vi fick behålla Viljami i Vasa. Han tog ett stort steg framåt som spelare och människa förra säsongen och visade att han kan vara en av Liigas mest lysande forwards. Viljami ger kontinuitet till lagbygget inför kommande säsonger och kommer garanterat att leverera starka insatser även framöver, beskriver Pajuluoma sina tankar om kontraktsförlängningen.

Du ser Viljami Nieminen på hemmais igen på lördag 1.11 kl. 15:00, då motståndet står Rauman Lukko för. Skaffa dina biljetter till matchen här.