Samuli Piipponen 2 vuoden sopimuksella Sportiin


Sport vahvistuu Suomen mestarilla

Puolustaja Samuli Piipponen liittyy Vaasan Sportiin kahden vuoden mittaisella sopimuksella. Raamikas puolustaja on pelannut viimeiset kolme kokonaista kautta Rauman Lukossa pelaten viimeiset kaksi kautta joukkueen varakapteenina. Piipponen on voittanut Lukossa myös Suomen mestaruuden. Urallaan Piipponen on pelannut yli 400 liigaottelua, Lukon, Jukureiden ja SaiPan paidassa.


"Iso vastuu varsinkin alivoimatilanteissa"

-Samuli on erinomainen lisä meidän tämän kauden joukkueeseemme. Pelaajatyypiltään Piipponen on ns. peruspakki, jonka vahvuudet ovat ehdottomasti puolustuspään pelaamisessa ja sitä kautta roolitus tulee sisältämään varmasti ison vastuun varsinkin alivoimatilanteissa. Samuli tuo ehdottomasti johtajuutta joukkueeseen, ja omalla esimerkillään ja vahvalla ulospäin suuntautuneella luonteellaan auttaa pukukoppia tässä prosessissa, vt. urheilujohtaja Ari-Pekka Pajuluoma kuvailee Piipposen pelaajatyyppiä ja roolia joukkueessa.

Piipposta on seurattu Sportin toimesta jo pidemmän aikaa.

- Samulia on seurattu kevään aika suurennuslasilla jo pidemmän aikaa, kun tiesimme, että sopimus aiemman seuran kanssa tulee päätökseen. Loppuviimein pääsimme nyt yhteisymmärrykseen sopimuksesta, kun viime kauden lopulla tulleen vamman parantuminen venytti hieman pelaajan kauden aloitusta, mutta nyt pelaaja alkaa olla siinä pisteessä, että on aika pukea pelipaitaa päälle, Pajuluoma kertoo.

Kahden vuoden mittaisella sopimuksella haluttiin jatkuvuutta joukkueeseen.

-Meillä on vuoden päästä alkavalle kaudelle toistaiseksi melko vähän sopimuksia tällä hetkellä valmiina ja Samulissa näimme pelaajan ja ihmisen, jonka haluamme kiinnittää tänne pidemmäksi aikaa tuomaan jatkuvuutta joukkueeseen, Pajuluoma alleviivaa sopimuksen pituutta.