Sport pelaa vielä kaksi ottelua ennen maajoukkuetaukoa. Ensimmäisenä on vuorossa perjantai-illan vierasottelu sarjajohtajaa vastaan Oulussa. Joukkueiden tähän astiset kohtaamiset ovat päättyneet Kärppien voittoihin. Ottelu on samalla viimeinen kohtaaminen tämän kauden runkosarjassa.
Liigassa palattiin monessakin mielessä arkeen viime viikonlopun Veikkauskierroksen jälkeen. Sportin ja Bluesin välinen tiistain ottelu ei suureksi klassikoksi muodostunut, vaan ottelu oli juurikin sitä kuuluisaa tiistailäpsyttelyä. Molemmat joukkueet onnistuivat ensimmäisen erän ensimmäisellä vitosella kaksi kertaa maalinteossa, mutta sen jälkeen ottelussa nähtiin enää yksi maali. Blues haki kauden ensimmäisen voiton Sportista 2-3 loppulukemilla ja varsinkin kaksi viimeistä erää olivat heikkolaatuista kiekkoa. Sportin avausmaalista vastasi Antti Kangasniemi, joka osui ensimmäistä kertaa kotkapaidassa.
Kärpät jakoi Veikkauskierroksen pistepotin HPK:n kanssa tasan 3-3. Tiistaina joukkue sai kotikaukalossa vieraakseen Sportia vastaan kaksi kuumaa ottelua pelanneen Ilveksen. Tiukka ottelu päättyi Kärppien 4-3 kotivoittoon ja näin ollen oululaiset tulevat perjantain Sport -kamppailuun allaan voitto. Jobin postia Kärpille aiheutti joukkueen toiseksi tehokkaimman pelimiehen Ivan Humlin loukkaantuminen. Huml on arvion mukaan sivussa vähintään kolme viikkoa, eikä häntä näin ollen perjantaina Sportin kiusana nähdä.
Sportin ja Kärppien väliset ottelut ovat tällä kaudella olleet oululaisten näytöstä. Lähimpänä voittoa Sport oli lokakuun lopussa Oulussa, jolloin Kärpät oli parempi vasta jatkoajan jälkeen. Muuten ottelut ovat olleet hallitsevan mestarin näytöstä ja se lähtee tähänkin otteluun selvänä ennakkosuosikkina. Taistellakseen pisteistä Sportin on jälleen saatava esille se tavaramerkiksi muodostunut periksiantamaton taistelu. Tiistaina Sportin kärkipelaajista huomasi, että väsy tiukassa otteluruuhkassa alkoi hieman painamaan, mutta vielä olisi kaksi ottelua jaksettava ennen lepotaukoa.
Sport saa takaisin kokoonpanoon Blues -ottelun pelikiellon takia sivuun jättäneen Mike Brennanin. Isoja minuutteja kellottavan yhdysvaltalaisen poissaolo näkyi selvästi tiistaina, joten Brennanin paluu otetaan Sport-leirissä ilolla vastaan.
(TEKSTI: OLLI SEPPÄLÄ, KUVA: MARIA SUNDELIN)