Hyvä ote ei kestänyt täyttä aikaa

Sport lähti peliin uudistunein ketjuin ja se näkyi sekä hienoina kuvioina että välillä myös karkeina menetyksinä / merkkausvirheinä varsin erän alussa. Vierailija LeKi pääsi muutamasta hyökkäyspään rohkeasta pelaamisesta iskemään vastaan 2-1 hyökkäyksin mutta ilman tulosta. Ottelun avausmaalin iski kuitenkin lempääläläiset, kun Antti Hilden oli unohdettu omassa päässä täysin yksin maalille ja mies sai rauhassa kieputtaa kiekon ohi Jarno Laitisen ajassa 11:46.

Alle kaksi minuuttia tästä ja Sport tulee tasoihin todella tyylikkäällä maalilla. Halavan paluun myötä uudelleen koottu kolmikko Halava-Kujanpää-Piispanen pyöritti tyylikkäästi kiekkoa LeKi-päädyssä. Kujanpää tiputtaa Piispaselle vasemmalle b-pisteelle, siitä loistolätty takatolpalle Halavalle, joka laittaa ranteet lukkoon ja nimen lehteen.

Maalin jälkeen ote siirtyy kotkapaidoille ja yksi ylivoima ehditään pelata maaleitta ennen kuin rävähtää taas. Ja tyylillä saman ketjun toimesta. Halava levittää hyökkäysalueella pitkällä syötöllä vasemmalta oikealle laidalle Kai Lehtiselle, joka hämää lämäävänsä ja Pätsi liukuu vastaan. Lehtinen heittääkin lämärisyötön takatolpalle Kujanpäälle, joka kiittää tyhjiin. Erän lopussa tulee vielä toinen identtinen paikka, mutta nyt Pätsi aavistaa ja katkoo mailalla.

Toiseen erään Sport tuli hyvällä sykkeellä ja paikkoja luotiin kohtalaisen hyvin joka kentän toimesta. 3-1 johtomaali tuli vitosen kohdalla illan teemaan sopivasti tyylillä. Erik Riska piti kiekkoa pitkään oikeassa hyökkäyskulmassa LeKi pakin roikkuessa perässä. Kaarto omiin päin ja yläkaarelta pitkä tarkka passi maalin eteen vasemmalle, josta Tomi Pekkala rannaa tyylikkästi kiekon reppuun. Pieni kuiva maaliton kausi ohi ja tuuletus on sen mukainen.

7 minuutin kohdalla päästään koittamaan ylivoimaa vieraiden Elias Peltosen koittaessa viikatoida Markus Piispasen kättä kahteen osaan. Onneksi tilanteesta selvittiin säikähdyksellä ja Piispanen pystyi jatkamaan peliä pienen huilin jälkeen. Ylivoimalla saadaan pari vetoa, mutta lopulta vieraat karkaa läpi ja joudutaan koukkimaan jäähy.

LeKi käyttää lopulta tehokkaasti ylivoimansa: Atte Valli heittää viivasta kiekon maalille ja Mika Niemi siirtää riparin rauhassa verkkoon ajassa 30:32. Tämä jääkin erän viimeiseksi tilastomerkinnäksi ja maali jotenkin lamauttaa Sportia pieniä yksittäisiä välähdyksiä lukuunottamatta. Näistä komein oli Halavan hirmutykki suoraan syöttöön sinisen päältä, mutta Pätsi saa vähän räpylää väliin. Erän loppupuolella kapteeni Uitto saa myös kiekottomana hieman osumaa, mutta ilmeisesti vain ilmat lähti hetkeksi.

Sitä saa mitä tilaa osa 32.... Jälleen nähtiin Kuparisaaressa viimeisen erän kärsimysnäytelmä. Jostain syystä peli katosi täysin toisen erän puolivälissä ja LeKi kiitti kolme pistettä. Ensimmäinen kotijoukkueen jäähy erässä kostautui. Sport pelasi puolitoista minuuttia hyvää alivoimaa, mutta Leki rankaisi suorasta hyökkäyksestä. Lassi Mattila oli unohdettu pakkien taakse yksin ja mies pisti kiekon tyylillä yläpesään. Tasoitus lamautti Sportin lopullisesti ja viisi minuuttia ennen loppua Juha Suomaa lyö viimeisen naulan arkkuun. Sport ei saanut enää kunnon kiriä aikaan ja näin tärkeät pisteet Lempäälään.

Sanattomaksi vetää. Jostain syystä paketti hajoaa nopeasti ja viimeinen rutistus puuttuu. No tässä on viikko aikaa löytää ote "pleijareihin"
 ja kyllä se vielä löytyy!

 

Muista myös OTTELUKOOSTE, jossa parhaat palat matsista.

 

Teksti: Taneli Jokela

AO