Friday Night Hockey – Vahvistunut Tepsi Kuparisaaressa

Sport pelaa tällä viikolla kahdesti kotonaan ja näistä jälkimmäinen on todellinen herkkupala kun viime vuonna sukeltanut, tälle kaudelle hurjasti vahvistunut Turun Palloseura tulee testaamaan Kuparisaaren perjantaitunnelman.

Liiga alkaa Sportin kohdalta kovalla ottelutahdilla sillä yhdeksään päivään kotkapaidat pelaavat peräti viisi ottelua. Perjantaina kotiaskissa siis kohdataan TPS ja lauantaina vuorossa on vierailu Raumalle Lukon vieraaksi.

Sport otti keskiviikkona tärkeän jatkoaikavoiton Lahden Pelicansista Gabriel Spilarin jatkoaikamaalilla lukemin 2-1. Joukkueen puolustuspelaaminen oli hyvässä kuosissa ja kolmannen erän hyvistä paikoista huolimatta ei kolmea pistettä tällä kertaa saatu. Sportin avausmaalin teki erittäin pirteästi kauden aloittanut Otto Karvinen, jolle varmasti TPS:n kohtaaminen tuo extralatausta, sillä mies edusti turkulaisseuraa surullisen kuuluisalla viime kaudella.

TPS pelasi viimeksi tiistaina Oulussa häviten niukasti Kärpille lukemin 4-3. Kauden avauksessa kotonaan turkulaiset kaatoivat HPK:n lukemin 3-1. Viime kausi oli Turussa katastrofi ja ovet kävi pitkin kautta sekä sen jälkeenkin joka suuntaan. Valmennusvastuun otti Ari-Pekka Selin ja euroja ladottiin pinoon uusia pelaajia hankkiessa. Nimekkäimmät näistä ovat 15 vuoden jälkeen TPS-paidan päälleen pukeva Tomi Kallio, SaiPassa tuhoisaa jälkeä tehnyt Dave Spina sekä JYP-ikoni Eric Perrin. Tähän kun lisätään Jerry Ahtolaa ja Jonne Virtasta niin paperilla näyttää turkulaiset taas mestarisuosikilta. Taitoa ja osaamista löytyy joka kentälliseen, Selinin tehtäväksi jääkin paketin kasaan saaminen sekä kaikkien tähtien tyytyväisenä pitäminen peliaikojen suhteen. Alkukausi on näyttänyt että ainakin yksi tutkapari on jo löytynyt: kultakypärä Lauri Tukonen on löytänyt maalijyvän ja tarjoilusta on vastannut pääasiassa Tomi Kallio. Jäähyllä ei myöskään kotkapaitojen kannata istua, sillä turkulaisilla on heittää ylivoimaan ehkä liigan paras viisikko.

Viime kaudella tämän kaksikon kohtaamiset äityi välillä koviksikin ja varmasti fyysistä sekä vauhdikasta peliä on luvassa perjantainakin. Sportin täytyy ottaa heti pelin alusta homma haltuun ja tulla isännän elkein ensi minuuteille. Tässä onnistuakseen joukkue tarvitsee Suomen parhaan kotiyleisön tuen taakseen. NYT TAISTELLAAN - KAIKKI MUKAAN!

SEURAA NÄITÄ!


SPORT #5 NEWTON Jake

Italiasta Vaasaan ja Liigaan saapunut isokokoiseksi pakiksi erittäin hyvin liikkuva Newton on aloittanut kauden hyvin. Perusvarmaa puolustuspelaamista ja vahvaa tukea hyökkäyksille. Paremmalla onnellakin voisi jo pari maali oltu tehtynä. Haastaa rohkeasti kiekollisena vastustajia ja käyttää isoa kokoaan hyvin hyväkseen. Ei ole vielä päässyt kunnolla käyttämään ylivoimalla kovaa pyssyään, joko perjantaina?

SPORT #38 TALLBERG Teemu

Teemu Tallberg on nyt viimeistään noussut siihen rooliin, johon hänet viime kaudella hankittiin. Muodostaa Riskan ja Karvisen kanssa joukkueen parhaan kentällisen tällä hetkellä. Nelosketju taklaa, taistelee ja sytyttää. Lisäksi myös maalaa, tästä kertoo hienot osumat molemmissa voittopeleissä. Tallberg uskaltaa ajaa maalille ja sitä kautta tulee hyviä paikkoja.

TPS #10 PERRIN Eric

JYP-ikoniksi pitkän Jyväskylän uransa aikana noussut hyökkääjä siirtyi pienen kohun saattelemana isompaa rahanippua heiluttaneen Tepsin riveihin. Yksi koko liigan parhaista pelaajista hakee nyt menestystä Turusta. Taisteleva ja taitava hyökkääjä, joka varsinkin ylivoimalla on vaarallinen. Pitkä ura takana, riittääkö virta vielä monta kautta?

TPS #71 KALLIO Tomi

TPS-kasvatti pelasi viimeksi TPS:n paidassa keväällä 2000 eli 15 vuotta sitten. Sen jälkeen hieno ura on jatkunut pääasiassa Ruotsin pääsarjassa, jossa viime kausi päättyi mestaruusjuhliin Växjö Lakersin riveissä. Ikä ei näytä painavan ainakaan ensimmäisten pelien mukaan ja ikitaistelija tulee olemaan joukkueen kasvot tällä kaudella. Itseoikeutettu valinta TPS:n kapteeniksi.

(TEKSTI: TANELI JOKELA, KUVA: MARIA SUNDELIN)