Vaasan Sport on tehnyt vuoden mittaisen jatkosopimuksen Felix Westermarckin kanssa. 21-vuotiaalle hyökkääjälle tuleva kausi on kolmas Vaasassa.
Kuluneella kaudella hyökkääjä kirjautti kahdessatoista Liiga-ottelussa yhden syöttöpisteen. Lisäksi Westermarck pelasi pudotuspelit mukaan lukien 35 Mestis-ottelua Hermeksessä tehopistein 9+6.
- Westermarckin kanssa on paiskittu kaksi vuotta hommia ja hän on sinä aikana kehittynyt paljon varsinkin urheilullisuuden ja ahkeruuden saralla. Häneltä löytyy potentiaalia kehittyä vielä paljon ja kolmas kausi toden sanoo, urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä kertoo.
A-nuorten kapteenina kuluneella kaudella toimineelle Juho Laitamäelle on solmittu 1+1-mallinen sopimus. 19-vuotias Seinäjoelta lähtöisin oleva puolustaja aloittaa ensi kaudella jo neljännen vuotensa Sportissa. Westermarckin tavoin myös Laitamäki pelasi osan kaudesta Mestistä Hermeksen paidassa ja kirjautti yhdessätoista ottelussa tililleen yhden maalin sekä yhden maalisyötön.
- Laitamäki on parin viime kauden aikan kehittynyt paljon ja hän oli A-nuorten kärkipakki viime kaudella. Hän osoitti myös pystyvänsä pelaamaan Mestiksessä hyvällä tasolla, Jämsä kommentoi.