BioRex-otteluennakko: Kerhon vieraaksi Hämeenlinnaan


Sportin vieraskiertue jatkuu lauantaina Hämeenlinnassa, jossa vahvassa vireessä oleva kotijoukkue HPK isännöi kotkapaitoja.

Kiekkoviikko starttasi Sportin osalta perjantaina Lahdesta, jossa vahvassa nousussa oleva Pelicans nollasi kotkapaidat tylysti lukemin 5–0. Kolmannen erän puoliväliin saakka tasaisena edennyt peli repesi lopulta viiden maalin eroon. Pelicans pelasi tiivistä peliä pitäen tehokkaasti Sportin poissa maalipaikoilta.

Taistelu pudotuspeliviivan molemmin puolin tiivistyi entisestään perjantain kierroksella. Lauantaina edessä on jälleen jännitysnäytelmä, kun Mamba Mannerin kovavireinen HPK asettuu vastaan. Kerho matkaa neljän ottelun voittoputkessa ja pääsee peliin perjantaina levänneenä. Varsinkin nuoriso-osasto Jesse Kiiskisen ja Roope Vesterisen johdolla on säkenöinyt pelistä toiseen. Kerhon kovan vireen sai kokea torstaina sarjakärki Ilves, joka nöyrtyi kotonaan lukemin 0–4. Tuore maalivahtihankinta Mark Sinclair on pelannut kaksi kokonaista peliä ja yhdestä pelistä reilu puolet. Selän taakse on mennyt nolla maalia ja putki on nyt yli 152 minuutin pituinen. Jatkuuko putki ja kuinka pitkään?


Sport tänään (julkaistaan 13:00)

Kokoonpanot HPK - Sport (01.03.2025)

Sport

1. KENTTÄ

#11 Hjalmarsson, Simon
#25 Holmström, Axel
#91 Andersson, Linus
#37 Leppänen, Atro
#53 Aarnio, Aatu

2. KENTTÄ

#71 Nieminen, Viljami
#28 Sundström, Johan
#26 Kangasniemi, Okko
#72 Piipponen, Samuli
#24 Orzeck, Nolan

3. KENTTÄ

#40 Mattsson, Carl
#49 Fonstad, Cole
#17 Stålberg, Sebastian
#50 Hietanen, Valtteri
#16 Johnsson, Theodor

4. KENTTÄ

#4 Tiihonen, Miika
#12 Stråka, Anton
#15 Wännström, Sebastian
#63 Heikkinen, Lari

MAALIVAHDIT

#1 Härkönen, Masi
#60 Lebedeff, Daniel