21.10.2017 21:24
Ari Gröndahl laukoi maalin ja jakoi kovuutta pitkin ottelun. (Kuva: Emil Hansson)
Sport sai otteluun varsinaisen tykkialun, kun jo viiden minuutin jälkeen taululla seisoivat lukemat 2–0. Olavi Vauhkonen aloitti maalinteon ja Ari Gröndahl lisäsi kotkapaitojen johtoa kahden miehen ylivoiman aikana. Vauhkonen kirjasi syöttöpisteen Gröndahlin maaliin, joten voimahyökkääjä vietti lauantaina kahden pisteen iltaa.
Sport aiheutti Tapparalle ongelmia koko ensimmäisen erän, mutta tamperelaiset saivat puolitettua kotijoukkueen taukojohdon, kun Matti Järvinen ohjasi maalin edustalta kavennuksen erän lopussa.
Sportin ongelmana on viime aikoina ollut pelin hajoaminen vahvan startin jälkeen. Samoin kävi myös tällä kertaa, kun Tappara kuroi nopeasti kahden maalin johdon umpeen. Toista erää oli pelattu vain reilu kaksi minuuttia, kun Jere Karjalainen ampui tasoitusmaalin, ja viiden minuutin jälkeen Tappara meni jo johtoon Juhani Jasun onnistuttua ylivoimalla.
Sportilla oli vielä paikkansa tuoda peli takaisin lähtöruutuun, mutta suurin ero joukkueiden välillä oli viimeistelytaidossa. Siinä missä Tappara käytti paikkansa todella tehokkaasti, Sport ampui jälleen paljon ohi hyvistäkin paikoista.
Kolmannessa erässä Jukka Peltola ohjasi kirvesrinnat kahden maalin johtoon, jonka jälkeen Tappara keskittyi voittonsa puolustamiseen. Sport sai luotua näennäistä kiriä, mutta Aleksi Ainalin tolppalaukausta lähemmäs maalintekoa kotkapaidat eivät enää päässeet. Tapparan Otto Rauhala viimeisteli loppulukemat rangaistuslaukauksesta kolme ja puoli minuuttia ennen 3. erän päättymistä.
Sportin maalilla Mika Järvinen torjui ottelussa 12 kertaa, kun virkaveli Dominik Hrachovinalle kirjattiin 60 minuutin aikana 30 torjuntaa.
Sportilla on seuraavaksi edessä tuplaottelut KooKoota vastaan Kouvolassa. Ensimmäinen ottelu pelataan ensi viikon perjantaina 27. päivä ja toinen heti perään, lauantaina 28. lokakuuta.
Teksti: Olli Seppälä (olli.seppala@vaasansport.fi)
Marraskuu avataan Kuparisaaressa todellisella herkkupalalla, kun Sportin vastustajaksi saapuu vaasalaisen valmennusosaamiseen luottava Oulun Kärpät Charles Bertrand kirkkaimpana tähtenään. Kärppien takalinjoja johtaa puolestaan Olympialaisiin tyrkyllä oleva vaasalaisen kiekkokoulun kasvatti Miika Koivisto.