18.08.2016 12:00
Siitähän onkin jo kaksi vuotta, kun perinteisestä kiistakumppannista on edellisen kerran otettu mittaa. Tuolloin ottelu päättyi lohduttomasti, kun Jukurit kävi tiputtamassa kotkanutut jatkosta Mestiksen puolivälierien seitsemännessä ottelussa Sportin viimeisessä Mestis-ottelussa. Sittemmin joukkueet eivät ole kohdanneet edes harjoitusotteluissa, mutta yhteistä historiaa on paljon useista hienoista pudotuspelisarjoista ja jännittävistä otteluista. Nehän me muistamme.
Liiga-tulokas Jukurit nousi viime kauden päätteeksi Mestiksestä sarjaporrasta ylemmäs. Jukurit osoitti Pitsiturnauksessa Raumalla elokuun alussa, että se ei ole pelkästään vastaantulija, vaan pystyy haastamaan isompansa. Mikkeliläisiä käskee Risto Dufva, joka oli vuosituhannen taitteessakin joukkueen peräsimessä, kun keltapaidat nousivat II-divisioonasta Mestikseen parissa vuodessa, mutta on sittemmin valmentanut Liigassa JYPissä ja Lukossa hyvällä menestyksellä.
Tämän kauden Jukurit on muuttunut viime kauden Mestis-kokoonpanosta merkittävästi ja on vaikea sanoa, mitä Dufva saa irti uudelleen rakennetusta joukkueesta, johon tuttuun tapaansa toi pelaajia mukanaan myös edellisestä joukkueesta. Sport kohtaa kahdessa harjoitusottelussa kuitenkin varmasti nälkäisen mikkeliläisjoukon, jossa on myös edellisen kauden Sport-väriä Henrik Koiviston ja Teemu Tallbergin muodossa.
Ottelu Kokkolassa alkaa tänään torstaina kello 18.30. Huomenna joukkueet kohtaavat samaan kellon aikaan Vaasassa.
Kolme hyökkääjää katsomossaSportin kokoonpano on melko ehjä, mutta muutamia Jukurit-ottelut väliin jättäviä löytyy hyökkäysosastolta, joiden poissaolot ovat lyhytaikaisempia. Lassi Kokkala on sivussa Jukurit-otteluista henkilökohtaisista syistä. Otto Karvisella on lievä vamma, joka pitää miehen sivussa kuluvan viikon ajan. Joonas Komulainen kuntouttaa itseään vielä tämän viikon, ja Komulaisen tilannetta tarkastellaan uudelleen ensi viikolla, jonka jälkeen mies voidaan nähdä jo kaukalossa.
Lisäksi kokoonpanosta ovat pitkäaikaisempina Olavi Vauhkonen (arvioitu toipuminen kaksi viikkoa), Erik Riska (arvioitu toipuminen 1,5 kuukautta) ja Tomi Körkkö (day by day).
Mielenkiintoisena nostona Sport-kokoonpanosta torstain otteluun voidaan pitää neloskentällistä, joka koostuu täysin Sportin junioriorganisaation pelaajista. Lukuun ottamatta ykköskentällistä, ovat myös muut kentälliset kokeneet hiukan SønderjyskE-otteluista, joihin toki poissaolijoillakin on osuutensa.
Kokoonpano torstain Jukurit-otteluun:
Markus Nenonen – Ville Viitaluoma – Tuomas VänttinenMarkus Nordlund – Markus Kankaanperä
Mike Vaskivuo – Filip Riska – Sami BlomqvistMikko Pukka - Ari Gröndahl
Felix Westermarck – Tommi Tikka – Tomi KörkköJesse Väkelä - Ville Saukko
Carl-Alex Brasken – Niklas Sundfors – Verneri VähäkangasJuho Laitamäki
Rasmus Rinne (AM)Mika Järvinen