11.11.2025 12:37
Kuva: Apollo Photo / Juha Lahti
Liiga palaa maajoukkuetauolta keskiviikkona, jolloin Sport kohtaa kotonaan viime peleissään vahvasti esiintyneen Tampereen Tapparan.
Sport lähti maajoukkuetauolle voitto taskussaan ja neljän ottelun pisteputkessa. Rauman Lukkoa vastaan pelatut back-to-back-pelit tuottivat pistesaldoon neljä pistettä. Jälkimmäisen pelin Sebastian Stålbergin vain 23 sekuntia ennen päätöstä tekemä 2–1 maali nosti Sportin myös takaisin voittojen tielle.
Uuden päävalmentajan, Doug Sheddenin, alaisuudessa ehdittiin ennen taukoa pelata kolme peliä ja niistä saldona kaksi tasapelipistettä sekä yksi kolmen pisteen voitto. Kolmen pelin perusteella pelityyliä on hieman suoraviivaistettu ja kiekkoa pelataan maalille ahnaammin. Loppuvuoden peleihin Sport lähtee sijalta 15, mutta matkaa viimeiseen pudotuspelipaikkaan ja Ilvekseen on kaksi peliä vähemmän pelanneella Sportilla vain 4 pistettä. Kotkapaitojen kokoonpanon osalta saatiin myös positiivisia uutisia tauon aikana: erinomaisesti torjunut Joni Ortio jatkaa seurassa kauden loppuun ja kanadalaishyökkääjä Branden Troock saapui vahvistamaan joukkuetta. Lisäksi Itävallassa lainalla ollut Aatu Aarnio palasi joukkueen vahvuuteen.
Keskiviikon vastustaja on kovin mahdollinen mittari Sportille. Tappara aloitti lokakuun yskähdellen, mutta lähti maajoukkuetauolle sijalla kolme taskussaan kolmen suoran voiton putki – sitä Sport lähtee nyt katkaisemaan. Tappara lukeutuu sarjan selkeisiin ennakkosuosikkeihin tänäkin vuonna ja jo alkukausi on näyttänyt joukkueen vahvuuden. Nimivahvasta ryhmästä vahvimmin esille on noussut kaksikko Joachim Blichfeld ja Benjamin Rautiainen. Herrat löytyvät pistepörssin sijoilta kaksi ja kolme – erittäin hyvän maalivainun omaavaa Blichfeldiä on tituleerattu jo sarjan parhaaksi ulkomaalaispelaajaksi, eikä suotta. Iso lisä rosteriin oli Oiva Keskisen paluu rapakon takaa loppukaudeksi Tampereelle.
Sport ja Tappara ovat tarjonneet varsinkin Vaasassa viihdyttäviä ja tapahtumarikkaita otteluita viime vuosien aikana. Varmasti sitä on luvassa myös keskiviikkona, kun kiekko tippuu jäähän Vaasan Sähkö Areenalla kello 18:30.
otteluinfo | 06.11.2025 16:12
Lue lisää