Ässät tässä haviämässä, kuningaslohet Korsosta nieli syötin sijaan pisteet

Junioreiden viikkoraportissa seurataan Sportin U20-, U18- sekä U16 joukkueiden SM-sarjoja.

U20 SM-sarja

Viikonloppu meni vanhan raumalaisen sananlaskun mukaisesti. Ässät tässä, häviämässä.

Sport – Ässät 5–4 ja (1-1, 1–1, 2–2, 1-0)

Sport aloitti ottelun lennokkaasti ja laittoi Ässät niin sanotusti purjeisiin. Ässien valmennusjohto kuitenkin reagoi ottelun alkuun sangen nopeasti ja käytti aikalisän jo kuuden minuutin pelin jälkeen. Veto oli kannattava, sillä aikalisän jälkeen puntit tasoittuivat merkittävästi. Sport onnistui tekemään ottelun ensimmäisen maalin, mutta myös Ässät käytti oman paikkansa ja erätauolle 1-1 lukemissa. Toiseen erään Ässät tuli pirteämpänä ja otti pelin hallintaa itselleen. Tulostaululla se ei kuitenkaan mitenkää poikkeavasti näkynyt, vaan maalit tehtiin edellisen tapaan vuorotellen. Ensin Sport ja sitten Ässät. Kolmanteen lähdettiin tasatilanteesta 2-2.

Kolmannessa Sport rykäisi itsensä ensimmäistä kertaa kahden maalin karkumatkalle, kun ensin Eeka Kangas vei Sporan johtoon ajassa 46:04 ja heti perään ajassa 55:44 Jesse Rantanen karkasi alivoimalla maalintekoon ja taululla kahden maalin johto neljä minuuttia ennen pelin loppua. Pian maalin jälkeen Sportin alivoimapurku päätyi epäonnisesti suoraan katsomoon ja kahden miehen alivoima oli edessä. Ässät nappasi heti voitetun aloituksen jälkeen vielä maalivahdin pois maalista ja pääsi pyörittämään peliä kuudella kolmea vastaan. Kavennusmaalihan sieltä tuli ja sen mukanaan tuoma itseluottamubuusti toi Ässät 40 sekuntia myöhemmin vielä tasoihin. Tämäkin maali oli ylivoimamaali, mutta tällä kertaa maalivahtia ei tarvinnut pois ottaa. Edessä oli tuttuakin tutumpi jatkoaika. 3v3 pelimuoto on ollut aivan meidän heiniä ja niin oli tälläkin kertaa. Potsinokin kaksoset Erik ja Marek ottivat Kotkan harteilleen ja leipoivat voittomaalin ajassa 63:12. Marek oli viimeistelijä ja Erik syöttäjänä.

Sport U20 peleistä puolet eli seitsemän on venynyt jatkoille asti. Sport on voittanut näistä kuusi, joten jatkoaika selvästi pukee meitä.

Pörssit

Jesse Rantanen 2+0

Marek Potsinok 1+1

Eeka Kangas, Elias Mäkitalo 1+0

Oskari Hult, Eeli Topp, Matti Härmä, Juho Heinonen, Erik Potsinok ja Marijus Dumcius 0+1

Masi Härkönen 20/24 torjuntaa


Ässät - Sport 2–6 (2–0, 0–5, 0–1)

Ottelun alku noudatteli eilisen kaavaa, kotijoukkue on lyönnissä ja vierailijat purjeissa. Ässät tuli otteluun kovalla sykkeellä vieden kaksinkamppailut nimiinsä yksi toisensa jälkeen. Painostus näkyi myös taululla, kun Ässät naputti kiekon kahdesti Härkösen ohi, Sportin maalisarakkeen näyttäessä nollaa. Erätauolla tapahtui kuitenkin kummia ja Sport nousi kuin Feenix-lintu tuhkasta, tullen aivan erilaisella ilmeellä ottelun toiseen erään. Toisessa erässä pata ei ollutkaan valttia, vaan Kotka liiti ylväänä lapioiden maaleja oikealta vasemmalta ja välistä. Toinen erä ei ollut ehtinyt vanheta kuin reilut neljä minuuttia, kun 2-0 tappioasema oli vaihtunut 2-3 johtoasemaan. Oskari Hultin ja ilmiliekeissä olleen Erik Potsinokin viimeistellessä vielä kertaalleen, voitti Sport erän 0-5 ja

kolmanteen erään lähdettiin laskemaan jäljellä olevia minuutteja. Pelin lopussa E. Potsinok laittoi kiekon vielä tyhjään rysään, summaten päivän saldokseen 2+2. Potsinokin maalin toisena syöttäjän toimi pitkän tauon jälkeen paluun kaukaloon viikonloppuna tehnyt Juuso Vesala.

Pörssit

Erik Potsinok 2+2

Oskari Hult 2+0

Marijus Dumcius, Eetu Heikkilä ja Valtteri Haataja 1+0

Eeli Topp ja Antti Männistö 1+0

Eeti Tuominen, Jesse Rantanen, Lenni Suutari ja Juuso Vesala 0+1

Masi Härkönen 17/19 torjuntaa

Koutsin kommentit

Ässät osa 1: Monenlaisia vaiheita oli tässä pelissä, 5v5 pelissä päästiin ehkä vähän kaveria paremmin paikoille, mutta Padan ylivoima oli tosi hyvää. Taas tuli oppia matkaan, että meillä pitää aktivisuus säilyä pelissä koko ajan eikä alkaa passivoitua.

Ässät osa 2: Tosi tyytyväinen miten joukkue vastasi heikkoon ensimmäiseen erään. Erätauolla keskusteltiin mikä meidän suunnitelmamme oli tähän iltaan ja mitä se vaatii jos halutaan pelata kiekolla.

Jätkät vastasivat hienosti huutoon ja voitimme kaikki irtokiekot, kamppailut ja tykitettiin vielä viisi maalia. Tosi kova erä ja tasonnosto. laajalla rintamalla onnistumisia, tämä oli koko joukkueen voitto. Kova työmoraali ja suunnitelman toteutus joukkueelta. Myös erikoistilanteissa olimme tänään vahvoja, joukkueen pääkoutsi Jussi Tapio runoili.

Viikonlopun hahmot

Artur Seniut pienen tauon jälkeen teki paluun pakistoon ja toi jämäkkyyttä peräpäähän.

Erik Potsinok 2+3 viikonloppuna, todella väkevä esitys viikonloppuna.

Eeki Tuominen Eekikin teki paluun pienen tauon jälkeen. Jaksaa kääntää ja vääntää.

Tulevat ottelut

Viikonloppuna pelataan U20 turnausmuotoisesti Vaasassa ja peleinä luvassa perjantaista sunnuntaihin. Perjantaina klo 12 Sport-KooKoo. Lauantaina klo 13:15 Sport–Kärpät sekä sunnuntaina klo 19 Sport-Tappara.

Näiden lisäksi pelataan myös Kärpät–K-Espoo Ch, KooKoo-RoKi, RoKi-Tappara, K-Espoo Ch-RoKi ja Tappara-Kärpät. Luvassa on siis valtavasti vauhtia ja vihko kädessään merkintöjä tekeviä katsojia.


U18SM-sarja

Hiljaa virtaa Vantaa, vaan ei tarpeeksi hiljaa. Kärkikamppailusta pisteet Korson perukoille.


Sport – K-Vantaa akatemia 4–1 (1-1, 2-0, 1-0)

Ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt Sport ei tahdo saada koneitaan käyntiin ja peli on sen näköistä. Molemmat onnistuvat erässä kertaalleen, mutta ihmeempiä ei nähdä. Laukauksia kyllä nähdään, mutta paikat eivät ole aivan terävimmästä päästä. Sportin maalilla Valtteri Kivimäelle kirjataan erässä peräti 16 torjuntaa ja myös vierailijoiden maalilla on tapahtumia, kun maalilla

pelanneella Aapo Ruokosalolle kirjataan 11 torjuntaa. Sport saa koneet käyntiin toisessa erässä, mutta saman tekee vierailijat. Robin Krongvist tekee lopulta voittomaaliksi jääneen 2-1 maalin reilun minuutin pelin jälkeen ja erän loppupuolella Kalle Uutela vie kotkapaidat kahden maalin karkumatkalle. Vierailijoilla on erän aikana useampi loistava paikka, mutta maalilla muurina seissyt Kivimäki kuittaa toista erää putkeen 16 torjuntaa, eikä anna itseään yllättää kertaakaan. Kolmannessa erässä ei tapahtumilla juhlita. Ei jäähyn jäähyä, eikä oikein kunnon paikkojakaan. Sport puolustaa omaa maaliaan tiivisti ja tuikkaa lopulta loppulukemat 4-1 tyhjään rysään.

Pörssit

Jonathan Arhner 1+1

Robin Kronqvist, Kalle Uutela ja Miro Koskinen 1+0

Sebastian Oksanen, Mico Kirvesmäki ja Niilo Pöyhölä 1+1

Valtteri Kivimäki 40/41


Sport – K-Vantaa 2-3 ja (1-1, 0-0, 1-1, 0-1)

Sport kävi kauden avausviikonloppuna niistämässä pisteet jatkoajan jälkeen K-Vantaan kotiluolasta ja nyt lohipaidat tulevat kuittaamaan kalavelkansa ryöstäen lisäpisteen jatkoajan jälkeen. Ottelun alusta lähtien panos yläsarjan paikasta näkyy. Tunne on läsnä joka vaihdossa ja kamppailuvaade on kova. Jasu Leikkari punnertaa todellisella tahtomaalilla isännät johtoon erän puolivälissä, Oliver ”Oskarin veli” Hult tasoittaa ottelun viisi minuuttia myöhemmin. Toinen erä on laadukasta vaikkakin maalitonta kiekkoa. Molemmilla joukkueilla on omat hetkensä, mutta maalin saakka ne eivät kanna. Kolmannen erän alkupuolella vierailijat iskevät vastahyökkäyksestä itsensä johtoon. Sport on kauden aikana osoittanut useammankin kerran luonnetta ja niin se näyttää tälläkin kertaa. Koko joukkue lataa puita uuniin ja alkaa myllyttämään raivoisasti hakien tasoitusta. Erän puolivälin jälkeen palkinto tulee Miro Koskisen kuumasta lavasta. Loppuerä mennään tasaisissa merkeissä ja jatkoaika on tosiasia. Sport rikkoo heti jatkoajan alussa jäähyn arvoisesti ja vierailijat käyttävät siirretyn rangaistuksen suoman ylivoiman hyödyksi iskien voittomaalin taululle. Lisäpiste Vantaalle sen kunniaksi.

Pörssit

Jasu Leikkari ja Miro Koskinen 1+0

Robin Kronqvist, Niilo Pöyhölä, Jakob Rönnqvist ja Petter Herrgård 0+1

Alex Kahila 29/32 torjuntaa


Koutsin kommentit

Lauantaina meiltä vähän ohipeli. Ei oltu parhaillamme, mutta tietenkin hienoa kun pystyy voittaa vähän kehnommallakin pelillä. Sunnuntain peli oli sitten kova kärkikamppailu kahden hyvän joukkueen välillä. Tasainen matsi kuten kuuluukin, jossa sitten niukasti jouduttiin taipumaan. Hienosti joukkue paransi peliä lauantain heikomman suorituksen jälkeen. Päävalmentaja Anssi Tankka summaa.

Viikonlopun hahmo

Valtteri Kivimäki. Lauantaina pienen sairastelun jälkeen maalille palannut Kivimäki pelasi erinomaisen ottelun antaen joukkueelle mahdollisuuden voittoon.

Tulevat ottelut

Edessä on pitkästä aikaa vierastupla, kun joukkue kohtaa lauantaina vieraissa Jukurit ja sunnuntaina JYP akatemian. Pelejä alkusarjassa on jäljellä kahdeksan ja Sport on sijailla 3 tasapisteissä sijalla 2 olevan K-Vantaan kanssa. Alkusarjan kaksi parasta jatkavat pelejään ylemmässä SM-sarjassa, joten panokset kovenevat peli peliltä. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että Ässät tulee olemaan toinen ylempään sarjaan menevä joukkue ja toisesta kisan käy K-Vantaan ja Sportin ohella TuTo. Jukurit on viidentenä, mutta jo seitsemän pistettä Sportista jääneenä.


U16SM-sarja

Sarjassa ei pelattu pelejä viikonloppuna

Tulevat ottelut Joukkue jatkaa avausvoiton jahtaamista tuplakotipeleillä. Lauantaina Vaasaan saapuu Kärpät ja sunnuntaina TPS.