Sport tarvitsee kausikorttilaisten apua!




Hyvä Sportin kausikorttilainen

Kaudesta 2020–2021 piti tulla ikimuistoinen Kuparisaaren uudessa hienossa Vaasan Sähkö Areenassa.

Kaudesta varmasti tuleekin ikimuistoinen, mutta täysin eri syystä, kun mitä kukaan meistä osasi odottaa. Tämän takia tilanne on nyt se, että Vaasan Sport elää todella tiukkoja aikoja. Tässä haastavassa tilanteessa olemme työstäneet merkittäviä määriä erilaisia toimenpiteitä keväästä saakka. Koronaepidemian aikana olemme toteuttaneet mm. mittavia sisäisiä säästötoimenpiteitä, hakenut ulkopuolista rahoitusta ja tukea eri kanavista, neuvotellut tavara- ja palvelutoimittajien kanssa, pyrkinyt toteuttamaan järkeviä tukikampanjoita ja aloittanut osakeannin. Työt jatkuvat taukoamatta myös tulevina kuukausina ja tavoitteena on vahvistaa seuran omaa pääomaa ja kassatilannetta.

Yli 80 vuotta vanha perinne ja yhteisö

Vaasan Sport on historiansa aikana kohdannut erilaisia vaikeuksia, ja kriisien keskellä Kotkaperheen rakkaus ja lojaalius on aina löytynyt.

Tässä tilanteessa huomaa, että yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen ovat erittäin arvokkaita arvoja. Vaasan Sport on ollut tärkeä yhteisö yli 80 vuotta ja siitä lähdemme, että tämä arvokas perinne jatkuu myös pitkälle tulevaisuuteen. Kannattajat ovat vuosien saatossa tehneet Sportista sen, mikä Sport on tänään – Kuparisaaren oma upea Kotkayhteisö!

Epidemia iskee kovalla kädellä

Koronaepidemian vaikutukset ovat erittäin mittavat ja rajoittavat myös mahdollisuutemme tarjota kannattajillemme ikimuistoisia hetkiä Vaasan Sähkö Areenalla. Tämän hetken yleisörajoitus tarkoittaa sitä, että edes kausikortilla ei pääse katsomaan Sportin kotiotteluita - tästä olemme puolestanne erittäin pahoillamme. Rajoitukset ovat voimassa helmikuun loppuun ja nyt ei voida kuin toivoa, että rajoituksia voidaan lieventää kevään aikana.

Joudumme nyt pyytämään tässä tilanteessa jälleen teidän apuanne, kun seuran toiminta on vaakalaudalla. Erittäin merkittävä asia tässä tilanteessa on myös sillä, missä laajuudessa Sportin kausikorttilaiset antavat anteeksi ne kotiottelut, jotka joudutaan epidemiarajoitusten takia pelata ilman yleisöä.


Kausikorttilaisten Covid-19 hyvitykset

Tulemme tarjoamaan seuraavat Covid-19-hyvitykset kaikille Sportin kausikorttilaisille automaattisesti:

  • C More ilmaiskoodeja Sportin kotiotteluihin runkosarjassa 2020–2021 (lähetetään sähköpostitse)
  • Digitaalista erikoissisältöä vain kausikorttilaisille
  • Erikoishintaisia fanituotteita kausikorttilaisille, tarjouksista ilmoitetaan erikseen kevään aikana
  • Areenapäivä heti, kun rajoitukset sen sallivat. Päivän aikana järjestetään areenakierros sisältäen vierailun pukukopissa, pelaajatapaamisia, luento-osuus ja paljon muuta.

Covid-19-hyvitysten kokonaisarvo on noin 150–250 €, riippuen miten rajoitukset jatkuvat loppukauden osalta.

Pyydämme teitä vielä vastaamaan alla olevaan kyselyyn. Tilanne on kriittinen ja haluamme mielellään jo tässä vaiheessa tietää, mihin meidän tulisi varautua.

Suuri kiitos tähänastisesta tuestanne ja toivomme, että jaksatte vielä pysyä seuran rinnalla.


Heikki Hiltunen
hallituksen puheenjohtaja
​​​​​​​Vaasan Sport

Tomas Kurtén
toimitusjohtaja
Vaasan Sport