02.12.2016 18:30
Kuluva viikko on Sportin kannalta sisältänyt ala- ja ylämäkiä. Tiistaina joukkue ei pystynyt kotiyleisön edessä lainkaan parhaimpaansa ja tuloksena oli tappio Ilvekselle murskalukemin 2–6.
Ilves-ottelun jälkeen joukkue jäi ylimääräisiin luisteluharjoituksiin. Torstaina JYPiä vastaan kaukaloon luistelikin päättäväinen joukkue, joka puolusti uhrautuvasti, eikä varastanut pelitaktiikasta. 60 minuutin jälkeen taululla seisoivat 2–0-lukemat Tomi Körkön ja Tuomas Vänttisen onnistuessa maalinteossa.
Pähkäiltävää joukkueen valmennusjohdolle aiheuttaa tehohyökkääjä Joonas Komulaisen loukkaantuminen. Ilves-ottelun lämmittelyn jälkeen pois jäänyt hyökkääjä ei ollut kokoonpanossa torstaina. Komulaisen ympärille rakennettu ylivoimakoostumus hajosi, ja samalla katosivat myös tehot. Uusia variaatioita kaivataan, mutta otteluruuhkassa harjoitteluun ei jää aikaa.
Sportin otteet ovat viime aikoina olleet vuoristoratamaisia. Välillä oma pää on pysynyt kokonaan puhtaana ja toisena iltana on voinut mennä kuusikin maalia. Kiireisen joulukuun aikana otteisiin on saatava lisää tasaisuutta, että suora pudotuspelipaikka pysyy edelleen taskussa.
Lauantain vastustajajoukkue Lukko on alkukauden suurin epäonnistuja. Joukkue palkkasi erotetun Juha Vuoren tilalle Kari Heikkilän ja otteissa on ollut viitteitä paremmasta, mutta pudotuspelihaaveiden suhteen aika on käymässä vähiin. Joukkue on kuitenkin neljästä edellisestä ottelusta napannut pisteitä, mikä nosti sen KooKoon ohi pois sarjan viimeiseltä sijalta.
Sport ja Lukko kohtasivat marraskuussa Vaasassa. Ottelu päättyi Sportin 3–1-voittoon. Markus Nenonen onnistui maalinteossa kahdesti ja Lassi Kokkala kertaalleen. Mika Järvinen torjui huimat 48 kertaa ja joutui antautumaan vain Valentin Claireauxin edessä.
Sportissa pelaa kolme viime kaudella Lukkoa edustanutta pelaajaa, jotka palaavat ensimmäistä kertaa Raumalle siirtonsa jälkeen. Filip Riskalla, Olavi Vauhkosella ja Rasmus Rinteellä (mikäli pelaa) on varmasti näyttöhaluja entisen kotiyleisönsä edessä.
Sport–HPK maanantaina 5. joulukuuta kello 18:30.