Ennakko: Nyt se alkaa – kausi 2019-20 käyntiin Kärppien vieraana

Kuva: Samppa Toivonen

Jääkiekkokausi 2019-20 polkaistaan virallisesti käyntiin Sportin osalta tulevana lauantaina, kun joukkue matkaa Ouluun Kärppien vieraaksi. Ottelu Raksilassa alkaa klo 17:00.

Sport aloittaa kautensa kolmella vierasottelulla – ensimmäisenä vuorossa on jälleen suurimpana mestarisuosikkina kauteen lähtevän Oulun Kärppien vieraana. Viime kaudella hopealle niukimmalla mahdollisella marginaalilla, seitsemännen pelin jatkoajalla, jäänyt Kärpät menetti kauden jälkeen nimimiehistä mm. Veini Vehviläisen, Ville Leskisen, Atte Ohtamaan ja Oskar Osalan. Oulussa ei kuitenkaan jääty haikailemaan lähteneiden perään vaan rosteria vahvistettiin jälleen kovilla nimillä. Aivan kauden alla saapui lahja rapakon takaa, kun ilman NHL-sopimusta jäänyt Jesse Puljujärvi palasi Edmontonista Kärppiin. Lisäksi uusinä kärppinä nähdään maalivahti Patrik Rybár, puolustaja Jakub Krejcik, MM-kultamitalistihyökkääjä Juho Lammikko ja paluumuuttaja Janne Pesonen. Päävalmentaja Mikko Mannerilla on kasassa kokoonpano, jolla ainoa tavoite on mestaruus eli helpoimmassa paikassa ei Sport kauttaan pääse aloittamaan. Puljujärven ensimmäinen virallinen kotiottelu vetää varmasti lehterit täyteen eikä tunnelmaa tule puuttumaan. Kärpille ottelu on jo sarjan toinen – kausi alkaa torstaina hallitsevan mestarin HPK:n vieraana Hämeenlinnassa.

Myös Sport on uudistunut alkavaan kauteen kaikilla osastoilla. Maalivahtipuolella Mika Järvisen aisaparina nähdään ruotsalaisvahti Stefan Stéen – kaksikko on tärkeässä roolissa taistelussa paikasta pudotuspeleissä. Puolustuksessa nähdään kanadalaisväriä kolmen pelaajan voimin – kokenut Steven Seigo palaa Liigaan ja ensiesiintymiset sarjassa tekevät Paul Geiger ja Jared Wilson. Hyökkäyksessä nähdään uusina niminä muun muassa sentteri Turo Asplund sekä laitahyökkääjät Juho Liuksiala, Antti Erkinjuntti, Chris DeSousa ja Aaro Vidgren. Myös omia nuoria nostettiin kiitettävästi mukaan rosteriin neljän pelaajan voimin. Preseason-otteluissa nähtiin aktiivinen ja vahvasti liikkuva kotkaryhmä, joten kauden aikana on lupa odottaa vauhdikasta kiekkoa suurella kotkasydämellä.


Ensimmäinen kotiottelu

Liiga-kauden ensimmäinen kotiottelu pelataan Vaasan Sähkö Areenalla lauantaina 21.9., kun Mikkelin Jukurit saapuu Vaasaan. Osta liput ennakkoon matsiin klikkaamalla kuvaa!