09.02.2024 15:00
Axel Holmström (oik.)Kuva: Ella Taponen
Toissa päivänä Sport otti mukaansa pisteen Lappeenrannasta, kun taas KooKoo käväisi hakemassa täyden potin Raumalta. Silloiset lähtökohdat ovat muuttuneet tähän iltaan, KooKoo on noussut pudotuspeliviivan paremmalle puolelle, kun taas Sport ei saanut tarvittavia pisteitä ottaakseen paikkaansa Top-10 joukosta. Haastetta iltaan on luvassa, jossa molemmilla on kovat piipussa. KooKoo haluaa varmistaa paikkansa viivan yläpuolella ja Sport hakee pisteitä vaihtaakseen paikkaa kouvolalaisten kanssa. Sportin voitto ei tosin vielä itsessään varmista 10. sijaa, sillä mikäli Ässät voittaa oman ottelunsa nousevat he Sportin edellä. Kotkapaitojen tulemat illan päätteeksi voivat siis olla sijat 10–13, riippuen Sportin, Ässien, ja JYPin otteluista.
Ottelun ensimmäiset viitisen minuuttia kuluvat enimmäkseen Sportin puolustuspelialueella. KooKoo pelaa vahvaa, nopeaa, suoraviivaista hyökkäystä ja hakevat nopeaa avausmaalia ottelulle. Kotkapaidat puolustavat hyvin ja Miroslav Svoboda hoitaa maaliin asti kulkeutuvat vedot. KooKoo turhautuu hieman ja ottaa ottelun ensimmäisen rangaistuksen. Sport ei saa kuitenkaan ylivoimaansa hyödynnettyä ja tasaviisikoin jatketaan. Kotkapaidat saavat hieman paremman otteen erikoistilaisuuden jälkeen ja molemmissa päädyissä mennään. Kouvolalaiset löytävät kuitenkin jälleen paremman vaihteen nopeammin, ja painopiste siirtyy jälleen vaasalaisten puolustusalueelle. Sportin puolustus ja Svoboda ovat kuitenkin hyvässä vedossa. KooKoon paine kuitenkin johtaa Sportin rangaistukseen. Kotkapaidat hoitavat tämän ja erän loppuun ilman takaiskuja. Kokonaisuudessaan Sport oli ensimmäisessä erässä vastaanottavana osapuolena ja tätä lähdetään muuttamaan seuraavaan erään 0-0 tilanteesta.
Toinen erä jatkuu siitä mihin ensimmäisellä jäätiin. Kiekkoa pelataan enimmäkseen Sportin päädyssä, mutta KooKoo ei saa maalia, sillä Svoboda on tänään parhaimmillaan. Ottelun puolestavälistä Sport pääsee hieman paremmin mukaan otteluun. KooKoon paine johtaa ottelun ensimmäiseen maalin ajassa 34.50. Tilanne 1-0 kestää erän loppuun asti. Sport hakenee nopeaa maalia päätöserän alkuun.
Sport saapuu erään ryhdistäytyneenä, mutta puolustuksen avaus kostautuu ajassa 43.21, KooKoo nousee 2-0 johtoon. Maalin jälkeen Sport saa hyvän vireen päälle ja pääsee pyrittämään peliä pitkään kotijoukkueen puolustuspäädyssä. Kotkapaidat laittavat jatkuvaa painetta hyökkäysalueelle eikä mustaoranssit pääse samanlaiseen kontrolliin mitä ensimmäisissä erissä nähtiin. Sport hakee kavennusta ilman maalivahtia, KooKoo pystyy hyödyntämään tilanteen ensin ja niittaa illan kolmannen peliajassa 57.23. Ottelun viimeiset minuutin Sport joutuu vielä alivoimalle ja näin loppukiri jää puuttumaan. KooKoo ottaa 3-0 kotivoiton.Ensi viikolla Sport pelaa kolme ottelua, jotka ovat kaikki Liigan kuntopuntarin kärkikolmikkoa vastaan, joten helppoa ei tule olemaan. Viikko alkaa kotona keskiviikkona, ystävänpäivänä 14.2. kotona Jukureita vastaan. Otteluliput löydät tästä (vaasansport.lippu.fi).