07.03.2024 17:39
Sebastian Stålberg tuulettaa Sportin ensimmäistä maaliaKuva: Elmeri Elo
Illan lähtökohdat ovat selvät; Sportilla on kauan odotettu, realistinen mahdollisuus päästä Liigan pudotuspeleihin. Vaikka kolmen pisteen voitto tänään Lukosta ei takaa kymmenen parhaan joukkoon pääsyä, olisi pudotuspelihaaveen toteutuma erittäin todennäköinen. Ennen illan ottelua Sport on sarjataulukossa sijalla yhdeksän (9), 79 pisteellä ja 57 pelatulla ottelulla. Samalla pistemäärällä KooKoo on sijalla 10 (58 ottelulla), ja TPS sijalla 11 (57 ottelulla). Ässät on myös mukana taistelussa sijalla 12, vain pisteen päässä edellä mainituista, 58 pelatulla ottelulla. Myös KooKoo pelaa tänään, ja on myös Sportin kannalta kiinnostavaa, miten se ottelu päättyy. Yksinkertaisesti: mikäli Sport voittaa tänään, on pudotuspelit vain kurkotuksen päässä; nyt kaikki kotikatsomoissakin kannustamaan! C’mon Sportti!
Ensimmäisen erän alkuvaihdot ovat hyvää Sportia, joka pääsee pariinkin otteeseen kokeilemaan, onko Daniel Lebedeff Lukko-maalilla hereillä. Hereillä on, Lukko pääsee mukaan peliin, ja tekee myös ottelun avausmaalin ajassa 2.08. Kotkapaidat ovat viime otteluissa useaan otteeseen näyttäneet, ettei maalin takaiskusta ole moksiskaan ja nytkin jatkavat hyvää painetta. Sport näyttää erinomaista taisteluilmettä eikä anna senttiäkään tilaa sinipaidoille. Kiekko nähdään kuitenkin jälleen Sportin maalissa, heti Lukon hyökkäyspään aloituksen jälkeen, pelikellon näyttäessä 9.53. Vaasalaiset eivät ole tulleet antamaan mitään ilmaiseksi ja kaventavat ajassa 11.25. Juho Tommila huomaa, että Sebastian ”Sebbe” Stålberg on karkumatkalla ja syöttää pitkän avauksen kapteenille. Sebbe löytää itsensä yksin Lebedeffiä vastaan ja kaventaa komealla kudilla lukemiksi 2-1. Eikä kestä kauan, kun tasoissa ollaan! Sportin nelosketju tekee tehokasta karvaustyötä ja saa kiekon hyökkäysalueella. Anton Stråka kuljettaa kiekkoa siniviivan tuntumassa poikittain, jättösyöttö Valtteri Hietaselle, joka pistää kovan vedon kohti maalia, jonka Erik ”Eki” Riska ohjaa maaliin. Aika 13.34 ja tilanne tasan 2-2. Tällä pisteellä kuluva kausi on kautta aikojen Ekin tehokkain liigakausi! Erä pelataan loppuun taisteluhengessä, molemmat joukkueet käyvät pientä kahinaa tilanteiden jälkeen ja pari jäähyäkin nähdään vielä enne erän loppua. Maaleja ei enää synny ja erätauolle tasalukemista. Sport huokuu erinomaista taisteluhenkeä ja varsinkin karvaustyö in priimaa. Kotkapaidat ovat jälleen todistaneet, etteivät alistu, saati kumartele, tilanteiden edessä ja taistelevat vimmatusti joka kiekosta. Hyvältä näyttää.
Toisen erän alkuminuutit ovat Lukon painetta, ja Sportin maalilla Miroslav Svoboda joutuu pariin otteeseen venymään huikeisiin torjuntoihin. Erä tasaantuu parin minuutin jälkeen ja vuoron perään mennään päästä toiseen. Seuraava maali on jälleen Sportin ansiokkaan karvaustyön ansiota. Miro Nalli antaa painetta hyökkäyssinisellä ja Lukko syöttää taakse omalle maalille, josta avaussyöttö epäonnistuu, Nalli nappaa kiekon ja niittaa lukemiksi 2-3 kellon näyttäessä 26.33. Sport maalin johtoon. Lukko pääsee erässä kokeilemaan ylivoimaa 30.28. Raumalaiset saavat kuviot hyvin kuntoon, mutta kotkapaitojen uhrautuminen ja puolustuspeli on esimerkillistä toimintaa eikä ylivoima pääse maalitilanteita lähemmäksi. Erässä ei enää pöytämerkintöjä nähdä ja näin maalin johdossa päätöserään. Jännäksi menee.Kolmas erä alkaa Sportin ylivoimamahdollisuudella ajassa 42.25, tämän kotijoukkue kuitenkin hoitaa vaivatta pois. Tasaviisikoin jatketaan, kunnes Sport pääsee kokeilemaan viidellä neljää vastaan toistamiseen 47.20. Tämäkään yv ei tuota tulosta. Tasaviisikoin Sport pelaa erittäin uhrautuvaa puolustusta ja jokaisen Lukon maalintekoyrityksen eteen heittäydytään koko viisikon voimin. Lukko kuitenkin lopulta löytää keinot laittaa ottelu jälleen tasan ajassa 53.47. Varsinaisella peliajalla osumia ei enää nähdä ja ottelun ratkaisua haetaan jatkoajalla.Ottelu ratkeaa ajassa 61.36 kun kotiyleisö pääsee juhlimaan ottelun voittomaalia. Sportille piste mukaan Raumalta.Sportin kannalta jokainen piste on tärkeä, nyt kun otteluita on vain pari jäljellä ja paikka pudotuspeleihin on vain pisteestä tai kahdesta kiinni, puolin vai toisin. KooKoo häviää oman ottelunsa ja kotkapaidat pitävät kiinni kynsin ja hampain pudotuspelipaikastaan. Runkosarjaa on jäljellä enää kaksi kotiottelua, joista ensimmäinen pelataan lauantaina 9.3. HIFK:ta vastaan.
Näin jännittäviä hetkiä ei Vaasassa ole koettu hetkeen.Tule sinäkin kokemaan lauantai-illan huumaa Vaasan Sähkö Areenalle!
Sportin maalit:11.25 – Sebastian Stålberg (Juho Tommila, Miroslav Svoboda)13.34 – Erik Riska (Valtteri Hietanen, Anton Stråka)26.33 – Miro Nalli