Erik Riska tekee Sportin ensimmäisen maalin
Kuva: Jiri Halttunen


Kolme pistettä Jyväskylästä

Liigan runkosarja on kääntynyt loppusuoralle, ja Sport lähti tänään runkosarjan viimeiselle vieraspelikiertueelleen. Kotkapaidat kohtaavat tänään illalla JYPin, joka on kuluvalla kaudella ollut haasteellinen vastus. Tähän asti kolmesta ottelusta saldo on kolme tappiota, nolla pistettä. Sport on yhä lujasti mukana pudotuspelitaistelussa, mutta maaliin päästään vain tuomalla pisteitä Vaasaan.

Sport on ennen illan ottelua sarjataulukossa sijalla 11, kolmen pisteen päässä pudotuspelipaikasta. TPS ja KooKoo ovat sijoilla yhdeksän ja kymmenen, molemmilla 79 pistettä. Sportin niskaan hengittää Ässät sijalla 12, joilla on kasassa 75 sarjapistettä. Jännittävä asetelma. C'mon Sport!

Sport aloittaa ottelun avauserän hyvin. Ensimmäisen viiden minuutin jälkeen laukaukset ovat Sportille 10-4; maaliodottama huikea 0.78-0.07; aika hyökkäysalueella 0.56- 0.23. Sportin maali roikkuu ilmassa ja JYP hakee otettaan päästäkseen otteluun mukaan. Kotijoukkue saa vahvan vaihdon ensimmäisen viiden minuutin jälkeen, ja onnistuu ensimmäisessä vaarallisessa hyökkäyksessään. Tilanne jyväskyläläisille 1-0 ajassa 6.12. Kotkapaidat eivät kuitenkaan paina jarrua, vaan mieluummin kaasua ja saavat painostettua ylivoiman ajassa 9.17. Erikoistilanne johtaa maaliin, mutta Sportin kannalta väärässä päädyssä. JYP onnistuu laittamaan taululle 2-0 alivoimalla, pelikellossa 11.04.
Sport saa rakennettua JYPin päätyyn pari paraatipaikkaa, mutta JYPin maalilla Veini Vehviläinen venyy ilmiömäisiin torjuntoihin. Sport on käytännössä paria vaihtoa lukuun ottamatta parempi joukkue, ja tilastojenkin valossa kotkapaidat dominoivat avauserää. Jyväskyläläiset onnistuvat kuitenkin paremmin viimeistelyissä, ja näin ollen lähdetään kahden maalin takaa-ajoasemasta toiseen erään.

Toisen erän alkuminuutit ovat tasaisempaa peliä joukkueiden välillä. Kotijoukkue saa erän alkuun ylivoiman ajassa 22.57. Kun ensimmäisessä erässä kotijoukkue onnistuu alivoimalla, niin nyt Erik Riska kaventaa tilanteen lukemiin 2-1. Eki karvaa JYPin huolimattoman pelin siniviivalla ja pääsee yksin haastamaan Vehviläisen. Taistelumaali ajassa 23.49. Kotkapaidat saavatkin maalista lisää virtaa ja ajassa 30.30 tilanne on tasan 2-2. Riska tekee pienen siirron hyökkäysalueen oikealla laidalla ja Theodor Johnsson nappaa mustan, ja pistää tarkalla kudilla kiekon maaliin. Maalista Riskalle syöttöpiste ja näin Ekillä 17 tehopistettä kasassa. Riska on nyt tasoissa edellisen piste-ennätyksensä kanssa (kaudella 2014-2015 10+7).
Sport pääsee erän viimeiselle vajaalle minuutille ylivoimalle, mutta tämä ei kuitenkaan enää johda maaliin ja näin päätöserä päästään aloittamaan ylivoimalla. Toisessakin erässä Sport on parempi joukkue ja tällä kertaa erässä viimeistelykin toimii. Kolmas erä näyttä lupaavalta.

Sportin ylivoima ei ehdi tuottaa tulosta ja päätöserä jatkuu tasaviisikoin 42.04 asti, jolloin Sport joutuu alivoimalle. Tämä kestää kuitenkin vain kymmenen sekuntia, kun ottelua jatketaan neljällä neljää vastaan. Kotkapaidat jatkavat hyviä otteitaan, kun Martin Hanzl katkaisee JYPin avausyrityksen hyökkäyspäädyssä maalin edessä. Vehviläinen hoitaa vielä ensimmäisen laukauksen, mutta Viljami Nieminen hoitaa kakkoskiekon häkkiin. Sport 2-3 johtoon, kun kellossa 43.30. Kotkapaidat joutuvat väärän vaihdon myötä alivoimalle 44.39. Isännät pääsevät kokeilemaan Miroslav Svobodaa Sportin maalilla, joka kuitenkin nollaa nämä yritykset. Ottelu rauhoittuu hieman Sportin pelatessa erittäin fiksua kiekkoa. JYP hakee tasoitusta ilman maalivahtia, kun kolmatta erää 1.20 jäljellä. Jännäksi menee, mutta lisää pöytäkirjamerkintöjä ei enää nähdä ja näin Sport ottaa tärkeät kolme pistettä.

Sport pelasi erittäin vakuuttavan kuusikymppisen halliten ottelua. Varsinkin ensimmäiset kaksi erää olivat kotkapaitojen dominointia. Näin Jyväskylästä mukaan lähtee tärkeät kolme pistettä. Sport matkustaa seuraavaksi Raumalle, jossa se kohtaa torstaina runkosarjan viimeisessä vierasottelussa Lukon. Kotkapaidat pelaavat seuraavan kerran kotona lauantaina HIFK:ta vastaan naistenpäivän ottelussa.

Sportin maalit:
22.57 – Erik Riksa
30.30 – Theodor Johnsson (Erik Riska, Valtteri Hietanen)
43.30 – Viljami Nieminen (Martin Hanzl)