Jens Lööke puolustaa kiekkoa
​​​​​​​Kuva: Tomi Natri


Sisukas nousu yhteen pisteeseen

Sportin lähtökohdat illan otteluun ovat tiukasti pisteidenkeruussa. Eilen sekä Ässät, että KooKoo voittivat omat ottelunsa, näin pudotuspeliviiva on jälleen kuuden pisteen päässä. Keskiviikon itsevarma kotivoitto Jukureita vastaan todisti jälleen, että Sport pystyy koska vain haastamaan kenet tahansa, eikä kuntopuntarit paljoa kotkapaitoja säväytä. Viime ottelussa ainoa osa-alue millä Sport ei onnistunut oli ylivoimapeli, tähän saadaan tänään odotettua vahvistusta kun Jens Lööke palaa kokoonpanoon. Kaiken kaikkiaan hyvät lähtökohdat illan kohtaamiseen.


Illan ottelu lähtee tasaisissa merkeissä liikkeelle. Kello näyttää 7.49, kun Oskari Hult lähtee istumaan kakkosta estämisestä. Pelicans käyttää tilaisuuden hyväkseen ja Juhamatti Aaltonen iskee kokenein ottein ensimmäisen maalinsa Liigassa tälle kaudelle ajassa 9.26. Kaukana ei ole Sportin tasoitus heti perään, kun Axel Holmström pääsee iskemään kiekon maalia kohti. Tolpat soivat, mutta kiekko jatkaa matkaansa maalin väärälle puolelle. Avauserä etenee tasaisesti taistellen isäntien pyrkien hienoisesti niskan päälle. Molemmille joukkueille tarjoutuu vielä mahdollisuudet ylivoiman muodossa, mutta lukemat säilyvät 1-0 ja erätauolle lähdetään isäntien johdossa.

Toinen erä aloitetaan kotkapaitojen ylivoimalla. Sport saa aikaan muutaman hyvän pyörityksen Pelicanssin päätyyn, mutta maali siitä jää uupumaan. Kamppailu jatkuu tasaisena. Sport saa luotua muutamaan otteseen painetta isäntien maalille, mutta kiekko ei ui maaliin asti. Kun erää on jäljellä minuutti, Anton Stråka pääsee herättelemään Niklas Kokkoa, mutta kiekko leijaa yli maalin. Erän viimeiset puoli minuuttia lahtelaiset painavat Sportin maalille väkisin ja lopulta, kun vain kolme sekuntia on jäljellä Lars Bryggman iskee isännät 2-0 johtoon pukukoppimaalilla.

Kolmannen erän alussa viimeistään on selvää ottelun kova vaatimustaso, joka osaltaan on pitänyt Sportin maalipaikat kurissa. Kotkapaidat kirikisaan kuitenkin ilmoittaa Lari Heikkinen, kun mies iskee ensimmäisessä vaihdossa pelin kannalta tärkeän kavennuksen Axel Holmströmin ja Jens Lööken avustuksella ajassa 40.12. Uutta kavennusmahdollisuutta Sportille tarjoillaan ajassa 43.11, kun Bryggmann lähtee istumaan kahta minuuttia kampituksesta. Toivottua palkintoa ylivoima ei kuitenkaan tuo ja kiivas kamppailu joukkueiden välillä saa jatkua. Pelikello on ehtinyt erän puoleen väliin, kun Jens Lööke tarjoilee terävän syötön ilmaa pitkin, ja Lari Heikkinen jatkaa sen Kokon selän taa. Epäilykset kuitenkin heräävät, ja tilannetta lähdetään tarkastelemaan ruudulta. Tilanne ei lopulta tuota maalia, mutta Sportilla on tässä kohtaa erinomainen ote pelistä. Ja sitten, Anton Stråka pääsee heittämään lättysyötön Teemu Suhoselle ja summeri soittaa Sportin tasoitusmaalia ajassa 52.11! Taisteluasenne alkaa näkyä, jota tähän iltaan on kaivattu. Erän lopulla Pelicans ottaa vielä kakkosen kampituksesta, mutta peli pysyy 2-2 tilanteessa ja siirrytään jatkoajalle.

Jatkoajalla kiekko päätyy epäonnisesti Svobodan torjunnasta suoraan maalin eteen, ja Lubos Horkyn lavasta saadaan illan ratkaisuosuma.

Sportilta nähtiin tänään sisukas nousu kahden maalin takaa pisteeseen. Ylivoimapelin laatu jätti toivomisen varaa ajatellen heti huomenna siintävää kamppailua Tampereen Ilvestä vastaan.