Jens Lööke (vas.) iski Sportin molemmat maalit

Kuva: Tomi Vastamäki (Liiga)

Piste Porista


Sport saapuu otteluun pirteästi ja antaa rohkeasti painetta Ässäpelaajille. Kotijoukkue ei oikein pääse alkuminuuteilla peliin mukaan, kun Kotkapaidat hallitsevat kenttätapahtumia. Vahva alku ei kuitenkaan tuota sitä toivottua nopeaa avausmaalia ja ottelu tasoittuu erän puoleen väliin. Ässät saavat rakennettua pari erittäin vaarallista paikkaa, mutta Miroslav Svoboda hoitaa Sport-maalilla patapaitojen yritykset.
Sport jatkaa hyvää kiekkoa ja onnistuukin maalinteossa ajassa 11.00. Simon Hjalmarsson ja Kalle Miketinac pyörittävät peliä itsevarmasti hyökkäyspäädyssä, jossa Niklas Rubinin ensin vielä tolppa pelastaa, mutta Jens Lööke saapuu irtokiekkoon ja iskee taululle 0-1. Sport saa erän lopulla ylivoiman josta jää 1.53 toisen erän alkuun.

Ässät hoitavat toisen erän alkuun kaksi alivoimaa, jonka jälkeen jatketaan tasaviisikoin. Sport on pirteällä jalalla liikenteessä ja on erän alussa kuskinpaikalla. Sääli vain, että Ässät onnistuu tasoittamaan ottelun pitkän Sport hallinnan jälkeen oman vastahyökkäyksen päätteeksi ajassa 30.24. Tilanne tasan 1-1. Lööke iskee illan toisensa rangaistuslaukauksesta kun Lari Heikkistä rikotaan läpiajossa, Sport 1-2 johtoon ajassa 33.45.

Kun Sport pääsi aloittamaan toisen erän ylivoimalla, pääsee kotijoukkue pelaamaan ylivoimaa kolmannen erän alussa vajaat puolitoista minuuttia. Kuten odotettu, kotijoukkue lähtee kolmanteen erään hakien vimmatusti maalia sillä välin, kun Sport taas pelaa varmasti. Hereillä kuitenkin joudutaan olemaan, sillä Sport joutuu pelaamaan jo kolmatta kertaa alivoima-aikaa ajassa 51.51, mutta kestää senkin ilman takaiskua. Kotijoukkue painaa erän lopussa täysiä päälle ja saa kolmannen erän loppuun vielä mahdollisuuden ylivoimaan ja näin odotetusti joudutaan puolustamaan 6 vs. 4. Sport hoitaa homman mallikkaasti aivan viimeisille sekunneille asti, mutta Ässät onnistuu tasoittamaan ottelun ajassa 59.59, ja näin jatkoajalle.

Jatkoajalla Ässät onnistuu maalinteossa, kun Sport istuu jäähyllä ja näin kotimatkalle pisteen kanssa. Varsinkin kaksi ensimmäistä erää oli Sportilta hyvää peliä ja hallitsi ottelua.

Sport pelaa seuraavaksi kotona perjantaina 17.11. Ottelu on Risto Dufvan 900. ottelu päävalmentajana Liigassa.
Liput pe 17.11 klo 18.30. Sport-TPS

Sportin maalit:
11.00 Jens Lööke (Simon Hjalmarsson, Kalle Mikteinac)
33.45 RL Jens Lööke