Miroslav Svoboda (vas.) ja Oskari Hult (oik.)
Kuva: Samppa Toivonen, ApolloPhoto


Sportilta itsevarma voitto

​​​​​​​Otteluennakon mukaan ottelusta ei panokset puuttuneet. Sport taistelee vimmatusti pisteistä kaventaakseen erotusta pudotuspeliviivaan ja päästäkseen pudotuspeleihin. Ennen illan ottelua Sport on kuuden pisteen päässä Top-10 joukosta. Jukurit ovat pelanneet alkukauden jälkeen erinomaisesti ja ovat sarjataulukossa kolmantena.

Sport saa hyvän ensivaihdon, mutta Jukurit sakottaa ensimmäisestä hyökkäyksestään. Vieraille aikainen 0–1 johto ajassa 1.20. Kotijoukkue ei kuitenkaan luovuta vaan taistelee itselleen ottelun ensimmäisen ylivoiman. Kuvio saadaan kuntoon, mutta vieraat hoitavat puolustuksen ja tasaviisikoin jatketaan. Jukurit laittavat kovan vaihteen silmään ja ovat hallitsevampi joukkue. Sport kuitenkin pääsee mukaan ja saa kovan pyörityksen Jukureiden päätyyn, jonka päätteeksi Erik Riska tasoittaa ottelun ajassa 11.59, esityön tarjoaa Atro Leppänen ja Zack Hayes. Maalin jälkeen Sport jatkaa painostusta ja ottelun momentti on vieraiden puolustuspäädyssä. Tämä tuottaa tulosta ajassa 16.40, kun Sebastian Wännström kuittaa irtokiekon läheltä maalia tilanteeksi 2-1. Jukurit tasoittaa pukukoppimaalilla tilanteeksi 2-2 ajassa 19.13. Sport on valmistautunut otteluun hyvin ja saa hyviä pyörityksiä aikaan.

Toisen erän alussa Sport on hyökkäyssuunnassa aktiivisempi joukkue eikä vieraat saa paikkoja erän ensimmäiseen puoliskoon. Maalia ei kutenkaan saada aikaiseksi hallinnasta huolimatta. Jukurit saa hetkellisen paineen aikaiseksi Sportin päädyssä, jonka Reece Scarlett purkaa ja laittaa Johan Sundströmin vauhtiin, joka pääsee läpiajoon ja kuittaa taululle 3-2. Eikä ehdi kulua kuin parisen kymmentä sekuntia kun verkko heiluu jälleen. Ajassa 31.33 Lari Heikkinen onnistuu laittamaan mustan häkkiin maalinedustapelin päätteeksi, taululle 4-2. Sport on löytänyt rentoutta peliin ja se näkyykin vain minuutti edellisestä, kun Atro Leppänen onnistuu maalaamaan erän kolmannen maalin Viljami Niemisen syötöstä. Näin tulostaululla 5-2 ajassa 32.34. Seuraava tilanne tulee heti perään kun Jukurit ottaa jäähyn ja Sport pääsee kokeilemaan ylivoimapeliään. Erikoistilanne ei tuota maalia ja erän viimeiselle viidelle minuutille tasaviisikoin. Kiven kovasta, kuntopuntarin ykkösestä Jukureista ei ole tietoakaan toisessa erässä, Sport pelaa raikasta, voittavaa jääkiekkoa käytännössä koko erän. Tästä on hyvä jatkaa päätöserään.

Jukurit pääsevät kaventamaan heti erän alkuminuuteilla. Hieman onnekas pomppu ajassa 41.27 ja taululla 5-3. Joukkueet taistelevat tasaisesti ja joka sentistä käydään kovaa taistelua molemmissa päissä. Sport joutuu alivoimalle ja vieraat pääsevät kokeilemaan ylivoimaansa ottelussa ensimmäistä kertaa. Kotkapaidat hoitavat tilanteen kunnialla ja pääsevät vastineeksi myös kokeilemaan viidellä neljää vastaa, mutta YV ei tuota tulosta. Jukurit hakee kavennusta ilman maalivahtia, mutta Sport pitää lukemat ottelun loppuun.

Tänään nähtiin erittäin vahvaa Sportia, joka ei tehnyt hetkeksikään epäselväksi, kuka voittaa tämän illan ottelun. Hieno, tärkeä voitto.

Sport pelaa seuraavaksi perjantaina Lahdessa Pelicansin vieraana. Seuraava kotiottelu pelataan lauantaina kun Ilves saapuu Vaasaan.

Sportin maalit:
11.59 – Erik Riska (Atro Leppänen, Zack Hayes)
16.40 – Sebastian Wännström (Carl Mattsson)
30.54 – Johan Sundström (Reece Scarlett)
31.33 – Lari Heikkinen (Anton Stråka, Oskari Hult)
32.34 – Atro Leppänen (Viljami Nieminen, Johan Sundström)