Yleisön kannustus sytyttää myös taustajoukot

Sportin monivuotiselle pelaajalle ja kapteenille Markus Jämsälle kevään PlayOff -ottelut ovat ensimmäiset

penkin takana. Joukkueenjohtajana toimiva Ere osaa nauttia tunnelmasta myös ykköset päällä.

 

Tapasimme Eren jäähallilla juuri ennen lähtöä toiseen osaotteluun Lempäälään. Kevät ja pudotuspelit

ovat tuoneet lisäsykettä myös kravattiosastolle.

- Kyllä samalla lailla into ja tunnetilat nousevat penkin takana kuin aikoinaan kentälläkin kun ensimmäisen

kerran PlayOff -kiekko tippuu jäähän. Eletään taas niitä hienoja aikoja kaudesta.

Sport otti LeKi -sarjan avauksessa tärkeän kotivoiton lauantaina lukemin 3-1.

- Hyvä ja tasapainoinen esitys. Peli oli hallussa oikestaan koko ajan ja pystyttiin tehokkaasti eliminoimaan

LeKi:n hyökkäykseenlähdöt. Järkevää pudotuspelikiekkoa pelattiin, toteaa Jämsä.

 

Yleisön tuki korvaamatonta

Lauantaina hallille oli saapunut yli 2700 katsojaa kannustamaan Sportia voittoon.

- Tunnelma katsomossa ja kentällä oli juuri sellaista kuin pudotuspeleissä kuuluukin olla. Moni pelaaja pelasi

ensimmäisiä pudotuspelejään ja yleisön tuki tuli tarpeeseen.

Jämsä jakaakin kiitosta omasta sekä joukkueen puolesta äänekkäälle kotiyleisölleen.

- Yleisö kannusti ensimmäisestä kiekon pudotuksesta summerin soittoon saakka kiitettävästi. Erityiskiitos

varsinkin fanikatsomon suuntaan. Jatkakaa samaan malliin, olette erittäin tärkeä osa Sportia.

Tänään joukkueet kohtaavat Lempäälässä ja keskiviikkona on vuorossa sarjan kolmas ottelu Vaasassa

klo 18.30.

- Nyt kaikki kiekkofanit paikalle katsomaan viihdyttävää ja jännittävää PlayOff -kiekkoa, päättää Jämsä.