William Rapuzzi Sportin hyökkäykseen

<p>(Kuva: Pål Karstensen / Dagsavisen) </p>

(Kuva: Pål Karstensen / Dagsavisen)

Yhdysvaltalainen William Rapuzzi siirtyy Vaasan Sportiin kauden 2018-19 kattavalla sopimuksella. 28-vuotiaan laitahyökkääjän sopimus sisältää lisäksi seuran option kaudesta 2019-20.

Oikealta laukova Rapuzzi siirtyy Vaasaan Norjan pääsarjajoukkue Stavanger Oilersista. Hyökkääjä on lisäksi pelannut kolme kautta Sveitsissä, joten eurooppalainen kulttuuri ei tule hänelle yllätyksenä.

Rapuzzi on amerikkalaiselle pelaajalle yleiseen tapaan pelannut yliopistojääkiekkoa neljän vuoden ajan. Hän valmistui Coloradon yliopistosta kauden 2012-13 päätteeksi ja suuntasi vuodeksi ECHL:ään, jossa hänet palkittiin kauden 2013-14 parhaana tulokkaana.

Seuraavaksi vuodeksi tie vei Keski-Eurooppaan Sveitsin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Kolmen kauden aikana hyökkääjä tehtaili EHC Vispin paidassa 128 ottelussa tehopisteet 76+98=174 ennen siirtymistään Norjan pääsarjaan.

Rapuzzi on tuttu pelaaja Sportin A-nuorten päävalmentaja Olli Hällforsille, joka toimi päättyneellä kaudella Oilersin apuvalmentajana. Yhdysvaltalainen saapui Stavangeriin kesken kauden ja iski 25 runkosarjaottelussa tehopisteet 13+16=29. Joukkueen kausi päättyi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle.

– William on fiksu rightin puolen pelaaja, jolla on ominaisuudet olla vaarallinen hyökkäyspäässä. Lisäksi hän on loistava joukkuepelaaja ja kova tekemään töitä, kuvailee urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä.