Sportin maalivahti Matti Höylä loukkaantui tiistaina Salamat-ottelun toisessa erässä. Sport on hankkinut uuden maalivahdin paikkaamaan Höylän jättämää aukkoa. Tommi Alanen on Lempäälän Kisan Suomi-sarjassa pelaavan edustusjoukkueen maalivahti ja Alanen tulee hakemaan Sportista pelipaikkaa.Alanen on Tapparan kasvatti, joka on torjunut alkukauden Lempäälän Kisan Suomi-sarja joukkueessa. Ennen siirtymistään Sportiin Alanen ehti torjua Suomi-sarjassa 11 ottelussa torjuntaprosentin ollessa sarjan toiseksi paras 91.36%. Alanen on vakuuttavilla otteillaan napannut LeKissä ykköstorjujan paikan liigassakin pelanneelta Krister Antilalta. Alasen sopimus kestää tämän viikon ja hänen jatkostaan neuvotellaan ensi maanantaina.Matti Höylä, joka itsekin nousi viime vuonna Suomi-sarjasta Sportin ykkösmaalivahdiksi sai tiistaina aivotärähdyksen ja on poissa jäältä tämän viikon. Höylä menee maanantaina kontrolliin ja sen jälkeen hänen pelikuntonsa katsotaan uudelleen. Sportin kakkosmaalivahti Mikko Rossi puolestaan kärsii selkävammasta ja Rossi saattaa joutua sivuun kokoonpanosta jopa muutamaksi viikoksi.Sport kartoitti maalivahteja myös liigasta, mutta yksikään liigaseura ei ollut halukas päästämään omia maalivahtejaan Vaasaan, joten Sport päätyi sopimukseen Alasen kanssa.Patrik Westerback palaa huomenna Sportin kokoonpanoon - puolustajanaToinen uudistus huomiseen peliin nähdään kun Patrik Westerback tekee paluun Sportin riveihin loukkaantumisen jälkeen. Keskushyökkääjänä koko uransa pelannut Westerback tosin palaa kehiin mielenkiintoisella pelipaikalla, sillä hän pelaa huomenna puolustajana. Westerback on itse pyytänyt päästä pelaamaan pakkina, joten huomenna hän saa tähän mahdollisuuden.Illalla tulossa vielä Tommi Alasen haastattelu - Ja.Ku-