18.09.2021 07:30
Filip Riska kaventaa ottelussa HIFKiä vastaan kaudella 2019/2020 (Kuva: Liiga arkisto)
Sport lähtee kaksi voittoa taskussa haastamaan HIFK:ta sen kotihallissaan. Eilen perjantaina KalPaa vastaan tärkeät kolme pistettä jäi Vaasaan nousujohteisen esityksen ja vahvan kolmannen erän turvin. Tänään täytyy turhat huolimattomuusjäähyt sekä oman pään syöttöhassit saada minimiin, jotta pisteistä voidaan täysillä taistella. Onnistujia parissa viime ottelussa on ollut mukavasti ja varsinkin ykkösketju Michael Keränen – Axel Holmström – Henrik Eriksson alkaa löytämään toisiaan paremmin ja paremmin. Viime kausilla haastetta tuottanut ylivoima on myös luistanut mukavasti, eilen verkko heilui kolmesta ylivoimasta kahdesti.HIFK on yksi Liigan tämän kauden ennakkosuosikeista. Joukkue sai täksi kaudeksi uuden päävalmentajan, kun Liigassa sekä HIFK:ssa että Jokereissa pelannut Ville Peltonen otti valmennusvastuun. Rosteri on Stadissa totutun kova, viime kauden Liiga-komeetoista punapaitoihin vaihtoivat muun muassa hyökkääjät Jere Innala ja Eetu Koivistoinen. HIFK on aloittanut kauden yhdellä voitolla ja kahdella jatkoaikatappiolla – keskiviikkona hallitseva mestari Lukko kävi hakemassa jatkoaikavoiton Kristian Pospisilin osumalla. Taistelu pisteistä alkaa kello 17:00 – C´mon Sportti!
Ottelua voi seurata suorana C Moren kautta.