Sportin vapaaehtoistyöryhmä vieraili Tallinnassa

Sport sai kutsun tutustumaan Tallinnan uuteen jäähallihankkeeseen. Mukaan matkaan kutsuttiin myös kaikki vapaaehtoistyöntekijät. Yhdeksäntoista lähtijää ilmoittautui mukaan reissuun, hakemaan vaikutteita ja ideoita modernista hankkeesta. Lähelle Tallinan keskustaa, vajaa nelisen kilometriä Piritan suuntaan on noussut kolmen kaukalon ja yhden curling-jään kokoinen halli. Kilpajään ympärille on saatu nykykriteerit täyttävä katsomo ravintolatiloineen. Katsomopaikkoja hulppeat 5500. Ravintolat ja aitiot sijoitettuna niin, että niistä esteetön näköala suoraan jäälle. Suomalaista hieman alkoi hävettämään, kun saunojakin pukusuojien yhteyteen oli rakenteilla kokonaiset kahdeksan kappaletta. Ja me muka ollaan saunakansa.

 

Kypärät ja liivit jaettu. Vielä kun olisi saatu työkalutkin, tällä porukalla oltas saatettu projekti vietyä loppuun.

Hankkeen on määrä valmistua kahden kuukauden kuluttua. Työtä toki näytti olevan vielä melkoisesti jäljellä. Hallin yhteyteen nousee vielä hotelli ja yhdeksän reikäinen golf-rata myöhemmin. Ensi vuonna tullaan Tallinnassa järjestämään kaunoluistelun MM-kisat ja tuolloin halli on koko maailman taitoluistelun keskipisteenä. Paikallisella jääkiekkoseuralla, Pantherssilla on myös haavena päästä pelaamaan Suomen Mestistä ja siille haaveelle halli tarjoaa hienot puitteet.

Mukaan reissulta jäi paljon ideoita ja uusia ajattelutapoja rakenneratkaisujen suhteen. Varmaankin kopioitavaa riittää tästä hankkeesta myös tulevaan kilpahallimme uudistukseen. Olemme määrätietoisesti yhdessä Kuntayhtymän henkilökunnan kanssa kierrelleet hallihankkeita niin Suomessa, kuin myös Ruotsissa, hakien vaikutteita suunnitteluun. Nyt vuorossa oli Viro, joka yllätti positiivisesti modernilla hankkeellaan.

 

Jyrki Niemi ja Janne Viianen Radio Talsinkin haastattelussa. Klikkaa kuvasta haastatteluun.

 

 

Sport paikalla.


Kättely protokollan mukaan.


Hallihankkeen vetäjä ja isäntämme, Tallinnan kaupungin urheilutoimenjohtaja Ilves (oikealla) ja vierailun promoottori, radiopersoona Reini (vasemmalla)


Yksi harjoitushalleista


Kohteen suuruus pani vierailijat mietteliäisiksi


Javanaisen rehellinen kateus näkyy katseessa


Käytävien avaruus ihmetyttää Riittaa


Aitiot oli hyvällä "jäänäkyvyydellä"



 

Korkeutta ja leveyttä riittää


Suomalaista osaamista projektissa on jäätekniikka ja itse kaukalo


Suomalaisilta katoava kansanperinne, puutyötaito


Esa käytti kortin "kilauta kaverille"


Juhlavieras: Reijo Leppäaho - 40 vuotta Sportin vapaaehtoistoimntaa


Arton valpas katse näki enmmän kuin muut


Kahdeksan saunaa, eikä kyseessä ole kuitenkaan kylpylä!


Pukukopissa voi luistimen nauhat sitoa kattoon katselemalla


Ikkunanpesijää suunnitelija ei hemmotellut


Pitkän päivän pitkä illallinen


Ilta päättyi paikalliselle Rock-klubille, missä jotku intaantui laulamaankin livemusiikin tahtiin