Sportille kaksi pistettä kuumassa ottelussa

Vaasan Sport avasi Veikkauskierroksen ottelut Ilvestä vastaan niukalla 2-1 (0-1, 1-0, 0-0, 0-0, 1-0) voitolla voittolaukauksille venyneessä ottelussa. Kaksi pistettä varmisti sen, että Sport nousi sarjataulukossa sekä TPS:n, että Pelicansin ohi kahdenneksitoista.
Ilveksen vauhti ja ylläpitämä kova tempo yllätti puolustuskannalle jääneet vaasalaiset ottelun alussa. Varsinkin vierailijoiden ykkösvitja aiheutti alati vaarallisia tilanteita Sportin päädyssä. Ottelun avausmaalin ampui tarkalla kudilla vierailijoiden Turo Asplund, joka sai maaliin oivaltavan jättösyötön Sami Sandellilta. 
Vain reilu kaksi minuuttia tästä kiekko oli jälleen Sportin maalissa, mutta tällä kertaa, kotijoukkueen onneksi, maali hylättiin potkumaalina. Sport sai oman tilaisuutensa Ilveksen jäähyjen aikana, mutta ylivoima ei ensimmäisessä erässä saanut mitään mainittavaa aikaiseksi. Myös Ilves pääsi erän lopussa pyörittämään hetken ylivoimaansa kuitenkaan onnistumatta maalinteossa.
- Ensimmäisen erän Ilves oli parempi. Oltiin huonoja laitojen lähellä ja laiturit hävisivät kokoajan kaksinkamppailuja, kommentoi Sportin päävalmentaja Tomek Valtonen.
Sport oli toiseen erään vahvasti ja pakotti Ilveksen heti jäähyilemään. Kolmatta tilaisuutta ylivoima ei enää jättänyt käyttämättä, vaan Oskari Manninen laukoi ottelun viivasta tasoihin Charles Bertrandin ja Henrik Koiviston syötöistä. Maalin jälkeen Ilves-puolustaja Aleksi Mäkelä tarjoili Jussi Pesoselle paikan viedä Sport johtoon, mutta Joonas Korpisalo veti 1vs1 -tilanteessa pidemmän korren.
Ilves sai mahdollisuutensa erän puolivälin jälkeen, kun Teemu Tallberg otti kahden minuutin rangaistuksen väkivaltaisuudesta. Vierailijoiden ylivoima pyöri vaarallisesti, mutta tehottomasti. Erän lopulla Antti Tyrväinen antoi Matt Generousille kovan taklauksen, jonka jälkiseurauksena yhdysvaltainen menetti hermonsa ja kutsui Tyrväistä tanssiin. Ilves-hyökkääjä tyytyi kuitenkin vain soittamaan suutaan vaihtoaitiosta käsin, mikä ei kelvannut Generousille, joka palasi jäälle ja yritti päästä nyrkkihippasille. Lopulta Generousille tuomittiin pelirangaistus, ja Tyrväiselle 10 minuutin käytösrangaistus. 
- Tyrväinen vei siinä taklauksen loppuun, Generous käänsi selän ja luki tilanteen väärin. Sitten sammui valot. Hienoa, että on tunnetta, eikä siinä mitään ihmeellistä tapahtunut, sanoi Valtonen lehdistötilaisuudessa ottelun jälkeen. 
Kuuman kakkoserän jälkeen ottelun intensiteetti tippui pari pykälää kolmanteen erään. Tasainen ottelu kulki päästä päähän, eikä kumpikaan saanut selvää otetta itselleen. Sportin paras paikka tuli Joel Kivirannalle, jonka veto viuhahti vähän ohi Ilves-maalin. Erän lopussa vieraat pääsivät painostamaan ja Tyrväinen pelasti puolustaja Mikko Kukkoselle lähes tyhjän maalin, mutta puolustaja ei sivurautaa lähemmäs päässyt. Näin ottelussa edettiin jatkoajalle.
Jatkoajalla Ilves hallitsi kiekkoa, mutta viisiminuuttisen parhaimmat paikat tulivat Sportille. Ensin Jarkko Immonen pujotteli läpiajoon, mutta veto suuntautui ohi maalista. Viime sekunneilla Mike Brennan lähti omalta alueelta nousuun ja jakoi kiekon Tallbergille, joka löysi syötöllään vielä Bertarndin, mutta kultakypärä ei loistavalta paikaltakaan saanut kiekkoa maaliin.
Voittaja ratkaistiin lopulta voittomaalikisassa, jossa Sport oli tällä kertaa etevämpi. Sekä ensimmäisenä vuoroon tullut Koivisto, että toisena ampunut Bertrand upottivat kiekot Ilves-maalin kattoon ja kun toisessa päässä 32 kertaa torjunut Hannu Toivonen nollasi Ilveksen yritykset, jäi lisäpiste Vaasaan.
- Hieno voitto, mutta meidän täytyy parantaa huomiseen, päätti Valtonen. 
- Hyvä taisteluvoitto, ei oltu ehkä pelillisesti parhaimmillamme, mutta hyvä, että voitetaan näinkin. Maalin tekeminen on aina kivaa ja sen verran paljon on tullut ammuttua, että jossain vaiheessa sen on sisäänkin mentävä, kommentoi Sportin tasoitusmaalin ylivoimalla ampunut Manninen. 
- Ilves-kissaa on nyt vähän nykäisty hännästä, mutta huomenna tarvitaan hyvä peli, että voitetaan jälleen. 
Joukkueet kohtaavat toisensa uudelleen Tampereella heti tänään klo 17:00.

Vaasan Sport avasi Veikkauskierroksen ottelut Ilvestä vastaan niukalla 2-1 (0-1, 1-0, 0-0, 0-0, 1-0) voitolla voittolaukauksille venyneessä ottelussa. Kaksi pistettä varmisti sen, että Sport nousi sarjataulukossa sekä TPS:n, että Pelicansin ohi kahdenneksitoista.

Ilveksen vauhti ja ylläpitämä kova tempo yllätti puolustuskannalle jääneet vaasalaiset ottelun alussa. Varsinkin vierailijoiden ykkösvitja aiheutti alati vaarallisia tilanteita Sportin päädyssä. Ottelun avausmaalin ampui tarkalla kudilla vierailijoiden Turo Asplund, joka sai maaliin oivaltavan jättösyötön Sami Sandellilta

Vain reilu kaksi minuuttia tästä kiekko oli jälleen Sportin maalissa, mutta tällä kertaa, kotijoukkueen onneksi, maali hylättiin potkumaalina. Sport sai oman tilaisuutensa Ilveksen jäähyjen aikana, mutta ylivoima ei ensimmäisessä erässä saanut mitään mainittavaa aikaiseksi. Myös Ilves pääsi erän lopussa pyörittämään hetken ylivoimaansa kuitenkaan onnistumatta maalinteossa.

- Ensimmäisen erän Ilves oli parempi. Oltiin huonoja laitojen lähellä ja laiturit hävisivät kokoajan kaksinkamppailuja, kommentoi Sportin päävalmentaja Tomek Valtonen.

Sport tuli toiseen erään vahvasti ja pakotti Ilveksen heti jäähyilemään. Kolmatta tilaisuutta ylivoima ei enää jättänyt käyttämättä, vaan Oskari Manninen laukoi ottelun viivasta tasoihin Charles Bertrandin ja Henrik Koiviston syötöistä. Maalin jälkeen Ilves-puolustaja Aleksi Mäkelä tarjoili Jussi Pesoselle paikan viedä Sport johtoon, mutta Joonas Korpisalo veti 1vs1 -tilanteessa pidemmän korren.

Ilves sai mahdollisuutensa erän puolivälin jälkeen, kun Teemu Tallberg otti kahden minuutin rangaistuksen väkivaltaisuudesta. Vierailijoiden ylivoima pyöri vaarallisesti, mutta tehottomasti. Erän lopulla Antti Tyrväinen antoi Matt Generousille kovan taklauksen, jonka jälkiseurauksena yhdysvaltalainen menetti hermonsa ja kutsui Tyrväistä tanssiin. Ilves-hyökkääjä tyytyi kuitenkin vain soittamaan suutaan vaihtoaitiosta käsin, mikä ei kelvannut Generousille, joka palasi jäälle ja yritti päästä nyrkkihippasille. Lopulta Generousille tuomittiin pelirangaistus, ja Tyrväiselle 10 minuutin käytösrangaistus. 

- Tyrväinen vei siinä taklauksen loppuun, Generous käänsi selän ja luki tilanteen väärin. Sitten sammui valot. Hienoa, että on tunnetta, eikä siinä mitään ihmeellistä tapahtunut, sanoi Valtonen lehdistötilaisuudessa ottelun jälkeen. 

Kuuman kakkoserän jälkeen ottelun intensiteetti tippui pari pykälää kolmanteen erään. Tasainen ottelu kulki päästä päähän, eikä kumpikaan saanut selvää otetta itselleen. Sportin paras paikka tuli Joel Kivirannalle, jonka veto viuhahti vähän ohi Ilves-maalin. Erän lopussa vieraat pääsivät painostamaan ja Tyrväinen pelasi puolustaja Mikko Kukkoselle lähes tyhjän maalin, mutta puolustaja ei sivurautaa lähemmäs päässyt. Näin ottelussa edettiin jatkoajalle.

Jatkoajalla Ilves hallitsi kiekkoa, mutta viisiminuuttisen parhaimmat paikat tulivat Sportille. Ensin Jarkko Immonen pujotteli läpiajoon, mutta veto suuntautui ohi maalista. Viime sekunneilla Mike Brennan lähti omalta alueelta nousuun ja jakoi kiekon Tallbergille, joka löysi syötöllään vielä Bertrandin, mutta kultakypärä ei loistavalta paikaltakaan saanut kiekkoa maaliin.

Voittaja ratkaistiin lopulta voittomaalikisassa, jossa Sport oli tällä kertaa etevämpi. Sekä ensimmäisenä vuoroon tullut Koivisto, että toisena ampunut Bertrand upottivat kiekot Ilves-maalin kattoon ja kun toisessa päässä 32 kertaa torjunut Hannu Toivonen nollasi Ilveksen yritykset, jäi lisäpiste Vaasaan.

- Hieno voitto, mutta meidän täytyy parantaa huomiseen, päätti Valtonen. 

- Hyvä taisteluvoitto, ei oltu ehkä pelillisesti parhaimmillamme, mutta hyvä, että voitetaan näinkin. Maalin tekeminen on aina kivaa ja sen verran paljon on tullut ammuttua, että jossain vaiheessa sen on sisäänkin mentävä, kommentoi Sportin tasoitusmaalin ylivoimalla ampunut Manninen. 

- Ilves-kissaa on nyt vähän nykäisty hännästä, mutta huomenna tarvitaan hyvä peli, että voitetaan jälleen. 

Joukkueet kohtaavat toisensa uudelleen Tampereella tänään klo 17:00.

(TEKSTI: OLLI SEPPÄLÄ, KUVA: MARIA SUNDELIN)