Sportille jatkoaikatappio

Vaasan Sport ja KalPa pelasivat keskiviikkona aina jatkoajalle asti edelleen ottelun. Kuopiolaisvieraat olivat lopulta tarkempia maalipaikoissaan ja veivät lisäpisteen 2-3 (0-1, 1-1, 1-0, 0-1) voitolla.

KalPa siirtyi ottelussa 0-1-johtoon Mikael Ruohomaan ylivoimamaalilla. Vierailijoiden ylivoimakoostumus pelasi Ruohomaalle paikan takatolpalle, josta kultakypärä laukoi kiekon kohti Mika Järvisen maalia. Järvinen näytti ensin torjuneen laukauksen, mutta videotarkistuksen jälkeen kiekon katsottiin käyneen maalin sisällä. Sportilta ensimmäisessä erässä lähimpänä maalintekoa oli Lassi Kokkala, jonka nosto ei kuitenkaan tolppaa lähempänä käynyt.

KalPa lisäsi johtoaan toisen erän ensimmäisellä minuutilla, kun Janne Keränen ohjasi läheltä Juuso Riikolan lähettämän laukauksen maaliin. Sport ei kahden maalin takaa-ajoasemasta lannistunut, vaan painoi vahvasti kohti Eero Kilpeläisen vartioimaa KalPa-maalia. Palkinto saatiinkin pian, kun puolustaja Jake Newton lapioi Joel Kivirannan laukauksen jälkeen irtokiekon maalivahdin selän takaa sisään.

Ottelun toista erää sekoittivat lukuisat rangaistuksen. Ensin Sport pääsi pelaamaan lähes neljä minuuttia putkeen ylivoimalla, mutta paikat jäivät käyttämättä. Tämän jälkeen kotijoukkue kerjäsi verta nenästään kolmella peräkkäisellä jäähyllä, mutta KalPa ei onnistunut lisämaaleissa edes kahden miehen ylivoimallaan.

Sport tuli kolmannessa erässä tasoihin, kun Ari Gröndahl huudatti kotiyleisöä kauden neljännellä täysosumallaan. Jarkko Immonen heitti vaarattoman näköisesti kiekon Kilpeläisen eteen, josta maalivahti pomputti sen suoraa maalille nousseen Gröndahlin ulottuville. Viime aikoina useasti maalinteossa kunnostautunut puolustaja ei jättänyt paikkaansa käyttämättä, vaan nosti kiekon varmasti maalin kattoon.

Varsinainen peliaika ei tarjonnut enää lisämaaleja, vaikka molemmat pääsivät vielä kertaalleen pelaamaan ylivoimalla. Kolmannen erän jälkimmäinen puolisko pelattiin Sportin hallinnassa, mutta muutamaa lapsusta lukuun ottamatta varmasti torjunut Kilpeläinen nollasi kotkapaitojen yritykset.

Kolmella kolmea vastaan pelattu jatkoaika tuotti jälleen kerran ratkaisun tasaiselle ottelulle. Ratkaisijana kunnostautui KalPan Christopher Bengtsson, joka pääsi Jesse Mankisen syötöstä ohjaamaan kiekon ohi voimattoman Järvisen. Vain hetkeä aikaisemmin Sportin epäonnensoturina toiminut Kokkala kilautti toisessa päässä molempia tolppia.

Teknisten ongelmien vuoksi ottelun lehdistötilaisuus puuttuu tältä illalta.

Sport kohtaa vielä ennen maajoukkuetaukoa perjantaina Kouvolassa KooKoon ja lauantaina Lappeenrannassa SaiPan. 


(TEKSTI: OLLI SEPPÄLÄ, KUVA: MARIA SUNDELIN)