Sport jäi pisteittä Oulussa

Vaasan Sportin ja Oulun Kärppien kauden kolmannes kohtaaminen ei avannut Sportin voittotiliä oululaisista. Kotijoukkue Kärppien rutiinisuoritus riitti 3-1 (1-0, 0-0, 2-1) voittoon.
Ottelu alkoi Sportin kannalta heikosti, kun jo ensimmäisellä minuutilla lähdettiin kuluttamaan jäähypenkkiä väärästä vaihdosta. Kärppien paras paikka tuli jäähyn loputtua Sakari Manniselle, mutta peräti 16 kertaa kiekon tielle erässä ehtinyt Hannu Toivonen esitti ilmiömäisen hanskatorjunnan.
Ensimmäinen kymppi oli selvää Kärppien hallintaa, mutta lähemmäksi maalia pääsi Sportin Damien Fleury, joka kilautti ylivoimalla Charles Bertrandin poikittaissyötöstä ylärimaan. 
Kärpät siirtyi 1-0 johtoon Sebastian Ahon maalilla ottelun kahdennellatoista peliminuutilla. Toivonen torjui ensin Adam Masuhrin ja Joonas Kemppaisen yritykset, mutta lopulta Aho laukoi irtokiekon maaliin. Aholla oli erän lopulla hyvä paikka lisätä Kärppien johtoa, mutta Mikko Pukan uhrautuva puolustuspelaaminen vei joukkueet erätauolle 1-0 lukemissa.
Toisen erän ensimmäinen puolisko mentiin kotijoukkueen hallinnassa. Paras paikka tuli silti jälleen Sportille, kun Teemu Henritius karkasi läpiajoon alivoimalla. Tomi Karhunen veti kuitenkin pidemmän korren ja piti kotijoukkueen kiinni johtoasemassa. Mitä pidemmälle erää pelattiin, sen paremmin Sport pääsi mukaan peliin, mutta maaleja ei erässä nähty.
Kolmannen eräs alussa oli Sportin etsikkoaika, kun Juho Keränen passitettiin neljän minuutin ajaksi jäähylle. Ylivoima ei kuitenkaan tänään toiminut torstain tavalla, vaikka lähelle päästiinkin. Kärpät siirtyi ratkaisevan tuntuiseen 2-0 johtoon Lasse Kukkosen ylivoimamaalilla Erik Riskan jäähyn aikana.
Riska joutui myöhemmin jättämään ottelun kesken, kun Markus Nutivaaran luistin viilsi Sport-kapteenin ranteen auki kamppailutilanteessa. 
Sport pelasi ottelun lopun ilman maalivahtia ja onnistukin kavennuksessa vajaa kolme minuuttia ennen loppua. Hurjassa iskussa oleva Fleury laukoi kiekon Kärppä-maalin kattoon ja toi vaasalaiset vielä mukaan otteluun. Maalin jälkeen Sport yritti vimmatusti tasoitusta, mutta Juha-Pekka Haatajan tyhjiin iskemä 3-1 ratkaisi ottelun lopullisesti oululaisille. 
Sport pelaa vielä kerran ennen joulutaukoa, kun tiistaina matka käy kohti Helsingin jäähallia, jossa vastaan asettuu HIFK. 

Vaasan Sportin ja Oulun Kärppien kauden kolmannes kohtaaminen ei avannut Sportin voittotiliä oululaisista. Kotijoukkue Kärppien rutiinisuoritus riitti 3-1 (1-0, 0-0, 2-1) voittoon.

Ottelu alkoi Sportin kannalta heikosti, kun jo ensimmäisellä minuutilla lähdettiin kuluttamaan jäähypenkkiä väärästä vaihdosta. Kärppien paras paikka tuli jäähyn loputtua Sakari Manniselle, mutta peräti 16 kertaa kiekon tielle erässä ehtinyt Hannu Toivonen esitti ilmiömäisen hanskatorjunnan.

Ensimmäinen kymppi oli selvää Kärppien hallintaa, mutta lähemmäksi maalia pääsi Sportin Damien Fleury, joka kilautti ylivoimalla Charles Bertrandin poikittaissyötöstä ylärimaan. 

Kärpät siirtyi 1-0 johtoon Sebastian Ahon maalilla ottelun kahdennellatoista peliminuutilla. Toivonen torjui ensin Adam Masuhrin ja Joonas Kemppaisen yritykset, mutta lopulta Aho laukoi irtokiekon maaliin. Aholla oli erän lopulla hyvä paikka lisätä Kärppien johtoa, mutta Mikko Pukan uhrautuva puolustuspelaaminen vei joukkueet erätauolle 1-0 lukemissa.

Toisen erän ensimmäinen puolisko mentiin kotijoukkueen hallinnassa. Paras paikka tuli silti jälleen Sportille, kun Teemu Henritius karkasi läpiajoon alivoimalla. Tomi Karhunen veti kuitenkin pidemmän korren ja piti Kärpät kiinni johtoasemassa. Mitä pidemmälle erää pelattiin, sen paremmin Sport pääsi mukaan peliin, mutta maaleja ei erässä nähty.

Kolmannen erän alussa oli Sportin etsikkoaika, kun Juho Keränen passitettiin neljän minuutin ajaksi jäähylle. Ylivoima ei kuitenkaan tänään toiminut torstain tavalla, vaikka lähelle päästiinkin. Kärpät siirtyi ratkaisevan tuntuiseen 2-0 johtoon Lasse Kukkosen ylivoimamaalilla Erik Riskan jäähyn aikana.

Riska joutui myöhemmin jättämään ottelun kesken, kun Markus Nutivaaran luistin viilsi Sport-kapteenin ranteen auki kamppailutilanteessa. 

Sport pelasi ottelun lopun ilman maalivahtia ja onnistukin kavennuksessa vajaa kolme minuuttia ennen loppua. Hurjassa iskussa oleva Fleury laukoi kiekon Kärppä-maalin kattoon ja toi vaasalaiset vielä mukaan otteluun. Maalin jälkeen Sport yritti vimmatusti tasoitusta, mutta Juha-Pekka Haatajan tyhjiin iskemä 3-1 ratkaisi ottelun oululaisille. 

Sport pelaa vielä kerran ennen joulutaukoa, kun tiistaina matka käy kohti Helsingin jäähallia, jossa vastaan asettuu HIFK. 


(TEKSTI: OLLI SEPPÄLÄ, KUVA: MARIA SUNDELIN)