REVANSSIVIIKONLOPUN AVAUSOSA: HOKKI PERJANTAIVIERAILULLE

Mestiksessä pelataan tulevana viikonloppuna Revanssiviikonloppu, jossa samat joukkueet kohtaavat peräkkäisinä päivinä sekä kotona että vieraissa. Sportin revanssivastus on Kajaanin Hokki.

 

Kotijoukkue Sport lähtee Revanssiviikonloppuun kirkastamaan kilpeään nöyryyttävän JYP Akatemia -tappion jälkeen. Nuori ja vahvasti pelannut Akatemia löi kotkapaidat jäänrakoon murskaavalla 6-2 voitolla keskiviikkona Jyväskylässä. Sport ei saanut missään vaiheessa konettaan käyntiin kunnolla ja näin kolmen pelin voittoputki sai tylyn päätöksen. Akatemiaa ennen Sport otti hienon vierasvoiton perjantaina Vantaalla lukemin 1-2 ja lauantaina kotona kaatui hienon kiekko-ottelun jälkeen sarjakakkonen HCK lukemin 6-4. Tuossa pelissä maalipörssin kärki Samuli Kivimäki merkkautti hattutempun ja kovaa nousua pistepörssissä tekevä Jarkko Hattunen osui kahdesti.

Sport ja Hokki ovat kohdanneet kevään aikana neljä kertaa ja kolme kertaa Sport on ottanut täydet pisteet, Hokin ollessa kertaalleen vahvempi. Viimeksi joukkueet kohtasivat vuodenvaihteessa Vaasassa, jolloin kotkapaidat takoivat taululle 5-2 voittolukemat. Joukkueiden kohdatessa ei yleensä sähköä puutu ja kajaanilaiset ovat kiitettävästi yrittäneet provosoida kaikenlaisin tempuin vaasalaisia siinä kuitenkin vain kaksisesti onnistumalla. Hokki pyrkii pelaamaan fyysistä peliä niin ennen vihellystä kuin vähän sen jälkeenkin ja juuri heitä vastaan on pää pidettävä kylmänä, sillä ylivoimapelaaminen on kajaanilaisilla erittäin hyvää. Sportilla sen sijaan suurimmat ongelmat ovat juuri ylivoimapelaamisessa: joulun jälkeen on miesylivoimasta ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Mielenkiintoista nähdä, tuoko John Henrion, uusi vahvistus ison meren takaa, apuja tuohon ongelmaan. Henrion nähtäneen tositoimissa vasta ensi viikolla.

 

Sport päässee Revanssiviikonloppuun täydellä rosterilla, sillä vuoden alun sivussa ollut Markus Piispanenkin alkaa olla pelikunnossa. Nyt ääntä halliin ja kannustetaan Sport takaisin voittojen tielle!   

 

Keskenäiset ottelut tällä kaudella:
13.09.2013 Sport – Hokki 5–3
09.10.2013 Hokki – Sport 4–0
25.10.2013 Hokki – Sport 3–6
29.12.2013 Sport – Hokki 5–2

 

SEURAA NÄITÄ!

 

SPORT #41 AALTONEN Mikael

Turusta Vaasaan täksi kaudeksi siirtynyt Aaltonen on lunastanut paikkansa pakistossa ja pelaa tasaisen varmasti illasta toiseen. Tyyliltään Uitto vol. 2 eli taistelee esimerkillisesti, laittaa kroppaa likoon ja osaa tarvittaessa kuumentaa kaveria. Eikä myöskään epäröi jos tanssikutsua on tarjolla. Sportin näköinen pelaaja.

 

SPORT #87 HATTUNEN Jarkko

Yksi joukkueen tasaisimpia suorittajia hyökkäyspäässä ja varmasti kevään ykköspyssyjä. Jäänyt ehkä turhaankin Kokkalan ja Kivimäen varjoon, mies on erittäin taitava maalari ja osaa myös tehdä peliä. Viimeksi HCK:ta vastaan kotona tyylitteli yhden kauden komeimmista maaleista alivoimalla. Varmasti syttyy ex-seuraansa vastaan.

 

 

#41 Mikael Aaltonen & #87 Jarkko Hattunen

 

HOKKI #1 SEPPÄNEN Teemu

Ehdottomasti yksi sarjan parhaista kassareista löytyy Kajaanista. Seppänen on yksi vahva syy siihen, että joukkue löytyy sijalta kuusi sarjassa. Pienikokoinen, hyvin liikkuva veskari tarjoaa joka ilta joukkueelleen mahdollisuuden taistella tosissaan voitosta. Erittäin arvokas pelaaja varsinkin pudotuspeleissä.

 

HOKKI #20 FOFANOV Jevgeni

Venäläissyntyinen hyökkääjä kävi syksystä tryoutilla Vaasassa, mutta pelipaikkaa ei kotkapaidasta löytynyt. Edessä oli paluu tuttuun paikkaan Kajaaniin, jossa kausi ei ole vielä tilastojen valossa lähtenyt lentoon. Varmasti näytönhaluja Vaasassa löytyy.

 

 

#1 Teemu Seppänen & #20 Jevgeni Fofanov

 

 

 

Katso myös kattava otteluennakkopaketti!

 

 

Teksti: Taneli Jokela / Sport MediaTeam