Otteluraportti: Loppukiri toi pisteen SaiPalta – huomenna jatketaan

KUVA: MIIKA KANGASAHO



Sportin kolmannen erän loppukiri kahden maalin takaa tasoihin riitti tänään yhteen pisteeseen. SaiPa vie lisäpisteen Samu Baun jatkoaikamaalilla lukemin 2–3 (0–0, 0–1, 2–1, 0–1).

Ottelun avauserä on maaliton, vaikkakin vierasjoukkue on kiekolla hallitsevampi osapuoli. Hyvä liike ja tarkat syötöt tuottavat erään muutamia hyviä maalipaikkoja, mutta 12 kertaa tänään jokaisessa erässä torjuva Masi Härkönen ei ole ohitettavissa. SaiPa pääsee kertaalleen ylivoimalle, mutta Sportin alivoima selvittää sen takaiskuitta.

Toisessa erässä SaiPan hallinta jatkuu, mutta tiiviisti varsinkin oman pään keskustaa puolustava pystyy pitämään vieraat poissa maalinteosta erän puoliväliin saakka. Hyökkäyspään kiekonmenetys avaa 3–1 hyökkäyksen, jonka SaiPa hyödyntää Henri Nikkasen tarkalla laukauksella. Sportin erän paras paikka tulee Tim Ekmanille, mutta Tomi Karhunen nollaa nuorukaisen yrityksen. Päätöserään maalin takaa-ajosta.

SaiPa karkaa kolmannen erän alussa jo 0–2 vierasjohtoon, kun aktiivisesti maalia tänään metsästänyt kultakypärä Maxime Fortier unohdetaan yksin maalinedustalle, eikä kanadalaishyökkääjä erehdy ajassa 43:49. Sport ei tilannetta hätkähdä, vaan kavennusosuma nähdään kahden minuutin kuluttua. Kiekko pelataan hyökkäysalueella mukaan nousevalle Brad Huntille, joka lämää läheltä ja lujaa kiekon ohi Karhusen. Maaliin Ville Immoselle uran ensimmäinen syöttöpiste Liigassa. Kavennus siirtää pelin hallinnan Sportille ja kavennus roikkuu ilmassa. Se myös saadaan ajassa 53:09. Simon Hjalmarsson takakarvaa hienosti kiekon itselleen keskialueella ja nousee hyökkkäysalueelle. Syöttö takatolpalle nousevalle Oskari Hultille, jonka kautta kiekko maaliin ja peli tasoihin. Pelin loppuun molemmat luovat vielä paikkoja voittomaalin tekemiseen, mutta maalivahdit kestävät edessä on jatkoaika.

Jatkoajan ensimmäinen huippupaikka tulee Sportille Immosen haastaessa rohkeasti itsensä nokikkain Karhusen kanssa. SaiPa -veskari vetää kuitenkin pitemmän korren ja rystynosto jää Karhusen räpylään. SaiPa ratkaisee lisäpisteen itselleen ajassa 63:20, kun Samu Bau on jäänyt yksin maalille ja saa rauhassa nostaa kiekon ohi Härkösen.

Kaksi erää vieraat oli kuskin paikalla, mutta tiivis puolustus ja Härkönen pitivät pelin tasaisena. Kolmas erä tänään parasta Sportia ja nousu kahden maalin takaa tasoihin kertoo joukkueen taistelutahdosta. Piste taskussa lähdetään sunnuntain toiseen kohtaamiseen. Kiekko jäähän Vaasan Sähkö Areenalla kello 15:00.




Huippuhetket


Lehdistötilaisuus