Mestiksen mestarit 2012 - kuvakooste

Mestiksen mestaruus sinetöityi kotivoitolla!

 

Kultajuhlaa!

Kolmas finaaliottelu päättyi riemukkaaseen 2-1 (0-1)(1-0)(1-0) kotivoittoon ja samalla sinetöityi Mestiksen mestaruus suoraan kolmessa finaaliottelussa!

Ensimmäisen erän jälkeen Jokipojat johtivat 0-1 Ville Halosen tehtailemalla maalilla.

Toinen erä kääntyi jo jälkipuoliskolle, kun kotijoukke Sport näytti mitä tuleman pitää. Ajassa 33:14 Sami Blomqvist pelasi tilanteen loppuun ja onnistui toisella yrittämällä siirtämään kiekon Lars Voldenin selän taakse aivan Jokipoikien maalin edustalta. Esityön maaliin tekivät Lassi Kokkala ja Markus Piispanen.

Kolmas erä oli vauhdikasta ja taidokasta pelaamista molemmilta joukkueilta. Reilut neljä minuuttia ehti pelikello tikittää eteenpäin, kun Matti-Pekka Pelkosen raudanluja veto upposi Jokipoikien maalin oikeaan yläkulmaan. Oikea-aikainen maski peitti Voldenin näkyvyyden, eikä hän ehtinyt juurikaan reagoimaan, kun Pelkosen veto oli jo maalin perukoilla. Syöttöpisteet Pete Suonpäälle sekä Sami Blomqvistille.  

Pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi valittin Joni Puurula.

 

Matti-Pekka Pelkosen voittomaali sekunnin päästä tosiasia.

Kuva KnaapiMedia

 

Voittohuuman keskellä alkaa tiukka keskittyminen SM-Liigakarsintaan, jossa vastaan tulee Tampereen Ilves. Ottelusarja alkaa Ilveksen kotiedulla 23.03. Sm-liigaan selvittää tiensä paras seitsemästä systeemillä.

Liput sm-liigakarsinnan ensimmäiseen kotiotteluun tulevat myyntiin 20.03.

 

AO (to)