Vaasan Sport on tehnyt 1+1 vuotisen sopimuksen oman kasvattinsa Marko Luomalan kanssa. Luomala palaa n. 10 vuoden kiertueelta takaisin Vaasaan ja Sportiin. Yli 500 Liigaottelua eri joukkueiden paidoissa pelannut Luomala siirtyy Sportiin HPK:sta, jossa hän on pelannut viimeiset kaksi kautta. Luomala pelaa Sportissa varmuudella kauden 2013- 2014 ja mikäli Sport nousee SM- Liigaan kaudelle 2014- 2015, astuu sopimuksen optio automaattisesti voimaan.
Utj Jämsä:
Olemme pitkin syksyä käyneet keskusteluja ja tutkailleet mahdollisuutta saada Luomala takaisin Sportiin. Yhteistyökumppaneidemme loistavalla mukaantulolla tämä tuli mahdolliseksi. Saamme joukkueeseen ison annoksen kokemusta, suoraviivaisuutta, päättäväisyyttä, luisteluvoimaa ja maalintekovoimaa. Totta kai meitä kiinnosti saada tämän tason pelaaja ja vielä oma kasvatti takaisin. Yhteisissä keskusteluissa kävi nopeasti ilmi Markon motivaatio ja palo jääkiekkoa ja ennen kaikkea Sportia kohtaan ja toiseksi häntä kiinnosti olla mukana tässä meidän mielenkiintoisessa projektissa vaikka vaihtoehtoja oli lähteä muuallekin. Olen tyytyväinen tähän sopimukseen ja uskon että se vahvistaa joukkuetta entisestään. Kärsivällisiä täytyy toki olla vaikka Marko on harjoitellut hyvin, niin pelejä ei ole syksyllä kertynyt ja pelikunto sitä kautta varmasti alussa hakusessa. Marko on suurella todennäköisyydellä kokoonpanossa keskiviikkona, kun Sport matkaa Vantaalle.