Sportin härkäviikko päättyy kahteen peräkkäiseen kotiotteluun perjantaina ja sunnuntaina. Vastus on molemmissa suoraan sarjan kärjestä kun Kuparisaaressa nähdään sarjaykkönen ja -kakkonen.
Sportin viikko alkoi vieraspelillä Turussa, jossa TPS otti ylivoimatehokkuutensa turvin puhtaan 4-0 voiton kotkapaidoista. Liekö TPS:n esimerkki auttanut, sillä keskiviikkona Sport otti tärkeän 4-2 kotivoiton sarjanelonen SaiPasta. Ylivoimansa kanssa alkukaudesta tuskaillut Sport iski otteluun peräti kolme ylivoimamaalia. Ottelussa nähtiin myös kaksi uran ensimmäistä liigamaalia, kun Ville Rajala ja Tommi Tikka maalasivat. Muut maalit ottelussa Joel Kivirannalle ja Lassi Kokkalalle.
Neljän ottelun viikko päätetään kahdella todellisella herkkupalalla kotona Kuparisaaressa. Perjantaina vastaan luistelee sarjajohtaja Rauman Lukko. Risto Dufvan suojatit ovat loistavan maalivahtinsa Ryan Zapolskin johdolla pelanneet tehokasta kiekkoa. Joukkueesta löytyy myös sekä sarjan tehokkain hyökkääjä, koko pistepörssin ykkönen Toni Koivisto (6+9) että puolustajien tehokkain, kokenut Janne Niskala (5+9). Lukko puolustaa kurinalaisesti ja on vaarallinen varsinkin ylivoimalla johtotähtinään taitavat Ville Vahalahti sekä Aaron Gagnon.
Viikonlopun toinen kotipeli pelataan poikkeuksellisesti sunnuntaina klo 15:00 eikä vastus heikkene yhtään perjantailta. Kahden viime kauden Suomen mestari ja sarjakakkonen Kärpät luisteluttaa kaukaloon niin tulevaisuuden nimiä terävimpänä kärkenään Jesse Puljujärvi sekä Sebastian Aho. Siihen kun lisätään kasa kokemusta Lasse Kukkosen ja kumppaneiden muodossa on menestyksen resepti jälleen kasassa. Oululaisten peli perustuu vahvaan liikkeeseen ja taitoon, joten varsinkaan ylipelaamiseen karvauksessa ei ole varaa.
Sportin kokoonpano on kärsinyt viime peleissä paljon loukkaantumisista eikä tämä viikko ainakaan helpottanut sen osalta. Tiistaina tippuivat Erik Riska, Niclas Lucenius ja Joonas Komulainen. Keskiviikkona pitkäaikaispotilaiden joukkoon liittyivät Otto Karvinen ja Ville Rajala. Perjantaina nähdäänkin uusina Sport-pelaajina vanha tuttu Sami Blomqvist sekä Miikka Männikkö. Nyt on vastassa kotona kaksi kovinta mahdollista tasomittaria, mitä tästä maasta löytyy. Näitä pelejä ei kannata missata!
SPORT #3 BERTRAND Charles
Pienen suvantovaiheen jälkeen putki kulkee jälleen terävästi ja tehojakin on alkanut jälleen tulla. Katkeaako maaliton jakso entistä seuraa vastaan perjantaina?
LUKKO #30 ZAPOLSKI Ryan
Alkukauden paras maalivahti sarjassa. Torjunut kiekkoja 95,32% tarkkuudella ja omiin on mennyt vain 1,33 maalia/ottelu. Jatkuuko vahva vire myös Kuparisaaren perjantaiyleisön edessä?
SPORT #74 SALO Robin
Jos on Kärpillä lupaavia nuoria niin löytyy sitä Vaasastakin. Nuori puolustaja Robin Salo on raivannut tiensä pelaavaan kokoonpanoon ja rauhalliset otteet vakuuttavat illasta toiseen.
KÄRPÄT #9 PULJUJÄRVI Jesse
Jälleen yksi tulevaisuuden NHL-pelaaja oululaisseurasta. Isokokoinen rightin hyökkääjä omaa rutkasti kiekollista taitoa sekä myös rohkeutta ajaa tilanteisiin vauhdilla.
(TEKSTI: TANELI JOKELA, KUVA: MARIA SUNDELIN)