Liiga-avaus Vaasassa 14.9. – Teemaotteluita sekä ilmaiset kahvit!

Sport avaa kautensa kahdella kotiottelulla.

Uusi Liiga-kausi starttaa reilun kolmen kuukauden kuluttua. Sport avaa kautensa perjantaina 14.9. kotiottelulla Lahden Pelicansia vastaan. Pelit jatkuvat Vaasan Sähkö Areenalla tiistaina 18.9., kun vieraaksi saapuu HIFK.

Sport pelaa tällä kaudella ennätysmäärän kotiotteluita perjantaisin (13) ja lauantaisin (8) – 30:stä kotiottelusta yhteensä 21 pelataan siis näinä päivinä. Myös tapaninpäivänä 26.12. ottelu pelataan tänä vuonna Vaasassa Rauman Lukkoa vastaan.

– Kaiken kaikkiaan näkisin kotiotteluohjelman rakenteen tulevalle kaudelle olevan erittäin onnistunut sekä meidän kannattajille, että yrityskumppaneille. Myös teemaotteluiden määrää pyritään lisäämään, ja ohjelmassa on mm seuraavia teemoja: Oktoberfest, Halloween, perhe- ja haalaripelit sekä pikkujoulupelit, kertoo toimitusjohtaja Tomas Kurtén.

Sportin yhteistyökumppanit haluavat myös olla mukana kehittämässä ottelutapahtumaa, ja esimerkkejä tästä ovat mm. Danfossin istuinalustat, Vaasan Sähkön tulevat ”tunnelmankohottajat”, Wärtsilän tuleva teemaottelu ja ensimmäistä kertaa koko Suomen liigahistorian aikana ottelukahvit ovat ilmaisia koko kauden. Kahvit koko kaudeksi tarjoaa Vasabladet.

Katso Liigan runkosarjan otteluohjelma tästä!

Irtolippujen hinnat kaudelle 2018–2019 julkaistaan ensi viikolla.