Vaasan Sport pelaa vielä ennen maajoukkuetaukoa kaksi vierasottelua. Perjantaina joukkue tekee odotetun paluun Kouvolaan.
Sport aloitti kolmen ottelun viikkonsa keskiviikkona kotona, kun se kärsi harmittavan 2-3-jatkoaikatappion KalPalle. Joukkue nousi kahden maalin takaa tasoihin Jake Newtonin ja Ari Gröndahlin maaleilla, mutta KalPan Christopher Bengtsson ratkaisi voiton kuopiolaisille. Kotkapaidat ovat viime aikoina edenneet voitto-tappio-voitto-tappio-tahdilla eteenpäin, joten saman logiikan mukaan perjantaina Kouvolassa on jälleen voiton aika. Joukkue otti ensimmäisen vierasvoittonsa viime torstaina Porissa, joten se peikko on sopivasti karisteltu olalta ennen itään suuntautuvaa vierasreissua.
Perjantain vastustaja Kouvolan KooKoo on pirteän alun jälkeen taantunut viiden ottelun mittaiseen tappioputkeen, jonka aikana joukkue on kerännyt vain kaksi sarjapistettä. Viimeisestä kymmenestä ottelusta KooKoo on onnistunut voittamaan vain kaksi, minkä vuoksi joukkue on valahtanut sarjassa jo sijalle 14. Kotonaan kouvolalaiset ovat kuitenkin hallinneet otteluja, mutta joukkue on monesti kaatunut maalinteon vaikeuteen. Joukkue on 17. pelaamastaan ottelusta jäänyt 0-1 maaliin peräti yhdeksässä kamppailussa.
Entisten Mestis-kilpakumppanien kauden ensimmäinen välienselvittely päättyi Vaasassa kouvolalaisjuhliin, joten Sportilla on perjantaina mahdollisuus laittaa puntit tasoihin. Tuossa ottelussa KooKoon maaleista vastasivat Ryan O’Connor ja Jan-Mikael Juutilainen, kun puolestaan Sportin ainokaisen iski Liiga-puolustajien maalipörssin nelonen Gröndahl.
KooKoon kapea ratkaisuosasto sai vahvistusta muutama viikko sitten, kun joukkue ilmoitti hankkineensa takavuosien maalipyssyn Juha-Pekka Haatajan MODO:sta. Haataja, Josh Green ja Jarkko Malinen muodostavat kouvolalaisjoukkueen keihään kärjen, jonka kanssa Sportin on oltava tarkkana.
Lauantaina Sport vierailee Lappeenrannan Kisapuistossa, joka oli viime kaudella yksi hankalimmista vieraskaukaloista. SaiPa kärsi tiistaina ruman 0-7-kotitappion Liigan sarjakärki Tapparalle, joten joukkueella on paljon todistettavaa kotiyleisönsä edessä. Perjantaina SaiPa pelaa vierasottelun Lahdessa, eli kumpikaan joukkue ei saa isoa lepoetua lauantain otteluun. Ennen perjantain kierrosta Sportin ja SaiPan välinen ero sarjataulukossa on kuusi pistettä lappeenrantalaisten hyväksi.
Sport voitti joukkueiden kauden ensimmäisen kohtaamisen Vaasassa, mikä varmasti antaa uskoa myös vieraskaukaloon. Sport-maalit ottelussa kirjattiin Ville Rajalan, Lassi Kokkalan, Tommi Tikan ja Joel Kivirannan nimiin. SaiPalta maalinteossa onnistuivat Liigan maalipörssin ykkösnimi Chad Rau, sekä Sami Venäläinen.
Viikonlopun otteluissa Sport-paidassa debytoi Turun Palloseurasta tullut keskushyökkääjä Tero Koskiranta, jolta odotetaan vahvaa kiekollista peliä ja tehoja.
(TEKSTI: OLLI SEPPÄLÄ, KUVA: JENNI ALANEN / VAO)