Uutinen | 01.10.2020 20:00
Liigakausi starttaa normaalisti aina kevään finalistien kohtaamisella. Kesken jääneen viime kauden takia kauden 2020-21 avaa edelliskevään finaalikaksikko HPK-Kärpät torstaina Hämeenlinnassa. Kolmen pelin vierasputkella kautensa aloittava Sport nähdään ensimmäisen kerran tositoimissa Lahden Pelicansin vieraana perjantaina 2.10. Uusitun Vaasan Sähkö Areenan avajaisia vietetään lauantaina 10.10. kun rakas vihulainen Porin Ässät saapuu vieraaksi Vaasaan. Erittäin tyylikäs halli luo vihdoinkin liigakiekon arvoiset puitteet Vaasaan.
Joukkueen kapteenina jatkaa tuttu nimi. Tammikuusta 2018 kapteenin natsoja kantanut Erik Riska saa rinnalleen uudet varakapteenit. Vahvassa nousukiidossa oleva, viime kaudella puolustajan tontilta 4+25=29 tehot nakuttanut Valtteri Viljanen saa rintaansa ensi kertaa varakapteenin A-kirjaimen. Toinen varakapteeni täksi kaudeksi on Vaasaan saapunut, kulttimaineeseenkin noussut hyökkääjäjätti Jonne Virtanen. Mies on kuulunut aikaisemmin eri seuroissa päävalmentaja Risto Dufvan luottomiehiin, joten valinta ei yllätä. Sanavalmis ja kokenut Virtanen kuulunee myös pukukopin ”järjestyksenvalvojiin”.
Yksi akilleen kantapää Sportin uuden tulemisen jälkeisillä liigakausilla on ollut liian suuri päästettyjen maalien määrä. Syypää tähän ei ole ollut maalivahdit tai puolustajat yksinään vaan koko joukkueen kokonaisvaltaisessa puolustuspelaamisessa. Vastustajat ovat rokottaneet varsinkin vastahyökkäyksistä hyvällä prosentilla ja usein maalivahdit on jätetty oman onnensa nojaan. Kesken viime kauden päävalmentajaksi tullut Risto Dufva tunnetaan tiiviiseen puolustuspelaamiseen perustavasta pelityylistä. Oman pään luukkuja pyrittiin jo kesken viime kauden tukkimaan, mutta siinä onnistuttiin vain ajoittain.
Tämän kauden joukkueen rakentamisessa näkyy Dufvan kädenjälki. Viime kaudella ykkösveskarin tontin itselleen lunastanut Niko Hovinen on saanut rinnalleen hyviä otteita HPK:n paidassa esittäneen Rasmus Reijolan. PreSeasonin pelit osoittivat, että maalivahtiosasto on kunnossa ja valmiina tulevaan kauteen. Kuudessa täysimittaisessa pelissä omiin meni vain 1,5 maalia per peli, joten puolustuspelaaminen oli odotetulla tasolla.
Puolustuksessa pelipaikoista taistelee kymmenen pelaajaa. Uusia sopimuspelaajia on kolme (Aleksi Mäkelä, Olli Vanttaja ja Stuart Percy), joiden lisäksi puolalainen Marcin Kolusz on joukkueessa tryout-jaksolla. Kärpistä saapunut kaksikko Mäkelä - Vanttaja pelasi monta peliä parina ja kaksikko nähtäneen yhdessä myös kauden avauksessa. Mäkelä on tunnettu vahvasta puolustussuunnan pelistä ja nuori Vanttaja omaa hyvän likkeen sekä haluja myös hyökkäävään peliin. Kanadalaispakki Percy kiinnitettiin tryout-jakson jälkeen loppukauden kattavalla sopimuksella – otteet paranivat peli peliltä ja mieheltä on lupa odottaa johtavia otteita alakerrassa. Uudeksi pelaajaksi voitaneen laskea myös Eemeli Ylitalo, jonka viime kausi jäi kokonaan väliin loukkaantumisten takia. Ylitalo hakee pelituntumaa yhteistyöseura Hokin riveistä Mestiksessä.
Pakiston kiekollisen johtajan roolia on viime kauden perusteella helppo istuttaa Valtteri Viljasen harteille. Pelirohkea taituri, joka sai harjoituspeleissä rinnalleen painavan laukauksen omaavan Ari Gröndahlin. Percyn rinnalla pelaavassa kuusikossa harjoituskaudella nähtiin useimmiten Juho Tommila, jonka ohella pelipaikoista taistelevat Niklas Nevalainen ja Victor Westermarck. Kolusz aloittaa kautensa sairastuvan puolella.
Harjoituskaudella Sport pyrki kehittämään ja monipuolistamaan hyökkäyspelaamistaan, mutta lopulta maalinteko oli se osa-alue, joka tuotti eniten tuskaa PreSeason –peleissä. Monipuolisuutta kuitenkin otteissa näkyi ja tarjolla oli nopeaa kääntöpelaamista, pitkiä pyörityksiä kuin yksilösuorituksiakin.
Ketjut näyttävät harjoituspelien perusteella jakautuvan kahteen kategoriaan. Ykkös- ja kakkosketju edustavat selkeästi taitoa ja liikettä, kun taas kolmos-nelosketjut uskovat työteliäämmän kiekon nimiin. Jo viime kaudelta tuttu Riska-Riska-Vidgrén kolmikko osoitti toimivuutensa vastaten hämmennyksen ja fyysisen pelin lisäksi muutamista todella näyttävistä hyökkäyspään pyörityksistä. Vääntövoimaa saadaan yllin kyllin myös kolmoseen, kun tarjolla on Jonne Virtasen laidoille Roope Talajaa, Simon Suorantaa ja Jesse Paukkua. Kakkosketjua johtanee aloitusspesialisti Turo Asplund, joka saanee laidoilleen taitoa ja jalkoja Santeri Haaralan, Eemil Erholtzin ja Juho Liuksialan muodossa.
Ennakkoon suurinta tulosvastuuta kotkapaidoissa kantaa ykkösketju, jossa paluun Sport-paitaan tekevä kapellimestari Niclas Lucenius saa rinnalleen laiturit länsinaapuristamme. Varsinkin napakan laukauksen omaavan, maaliahneen Patrik Karlkvistin kanssa Lucenius löysi heti oikean sävelen ja kaksikko olikin PreSeasonin tehokkaimmat pelaajat. Toisessa laidassa nähtäneen sekä SHL- että CHL-mestaruuksia urallaan juhlinut Sebastian Stålberg, joka omaa hyvän puolustuspelaamisen lisäksi edellytykset myös tehojen tekemiseen.
Kaiken kaikkiaan kasassa on mielenkiintoinen sekoitus kokemusta ja nuoruutta, vauhtia sekä fysiikkaa. Kohta se alkaa – tätä on odotettu!