Vaasan Sportin lehdistötilaisuudessa 9. syyskuuta käsiteltiin Liiga-kauden alkamista, joukkueen nykytilaa sekä uuden kauden tuomia uudistuksia jäähallilla asiointiin liittyen.
Urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä avaa joukkueen loukkaantumistilannetta seuraavasti.
Tämän kauden kausikorttimyynti on edennyt viime vuoden mukaisesti. Pientä nousua kausikorttimyyntiin odotetaan D-katsomon penkittämisen jälkeen, joka tapahtuu ensi viikon aikana. Näillä näkymin ensimmäisen kerran D-katsomosta seurataan ottelua istuen ensi viikon perjantain ottelussa Sport-TPS. Kaiken kaikkiaan uusia istumapaikkoja tulee halliin lisää 400 kappaletta. Nämä tullaan ensisijaisesti tarjoamaan kausikorttipaikoiksi osakkeenomistajille, jonka jälkeen vapaaksi jäävät paikat tulevat yleiseen myyntiin.
Uutta on myös seisomakatsomoon oikeuttava Ohituskaista-kortti. Ajoittain pitkiksikin muodostuvat lippujonot hallin sisäänkäynnin yhteydessä pyritään ratkaisemaan uudella Ohituskaista-kortilla. Asiakkaan rekisteröidessä kortin omakseen, hän voi marssia halliin sisään niin sanotusti ohituskaistalla. Kortti näytetään sisäänkäynnin yhteydessä viivakoodinlukijaan, jolloin veloitus tapahtuu. Asiakasta laskutetaan kuukausittain kortin käytön mukaan.
Ohituskaista-kortteihin, kausikortteihin ja omistajakortteihin voidaan jatkossa ladata niin sanottua ”hallirahaa”, jolloin asioiminen hallin myyntipisteissä nopeutuu ja helpottuu huomattavasti. Voit siis maksaa ostoksesi jo olemassa olevalla kortillasi lataamalla siihen rahaa SportShopissa tai jäähallin palvelupisteessä.
Verkkokaupan siirryttyä JuniorSportin omistuksesta Hockey-Teamille, on fanituotemyyntiin panostettu nyt selkeästi enemmän. Tuotevalikoimaa on laajennettu selkeästi ja ostamisen helppoutta parannetaan uuden verkkokaupan ja uusien jälleenmyyntikanavien myötä. Uusi verkkokauppa julkaistaan vielä ennen kauden alkua. Värin tunnustaminen kannattajalle tulee olemaan entistäkin helpompaa!