Keskiviikkovieraita Vantaalta

Keskiviikkovieraita Vantaalta
 
Sportin kotiotteluiden sarja jatkuu keskiviikkokoitoksella yhtä syksyn yllättäjää, K-Vantaata, vastaan. Monissa papereissa häntäpäähän povattu ryhmä on jälleen näyttänyt epäilijöille ja porskuttaa tukevasti sarjan kärkiryhmässä. Penkin takana nähdään taas vaasalaisille tuttu valmentaja.

Sportin syksy on alkanut mallikkaasti. Takana on kuusi ottelua ja kasassa 13 pistettä, joilla irtoaa sarjan jaettu kärkipaikka Hokin sekä LeKin kanssa. Viime perjantaina oli vuorossa ensimmäinen ns. päävastustaja kun Mikkelin Jukurit saapui vierailulle Kuparisaareen. Sport aloitti isännän ottein viemällä ensimmäisen erän lukemin 2-0 Markus Piispasen ja Jesse Laaksosen maaleilla. Toisessa erässä tahti muuttui ja vieraat hallitsivat vahvalla liikkeellään peliä ja loistavasti pelannut Sport-vahti Jarno Laitinen piti joukkuettaan pystyssä. Kolmannessa erässä Jukurit tuli väkisin tasoihin ja ratkaisua haettiin jatkoajalta. Siinä Sport hyödynsi vieraiden jäähyn ja kultakypärä Tomi Pekkala tälläsi hirmulämärillä kaksi pistettä Vaasaan.

Markus Piispanen on ollut alkukauden vahvassa vedossa.

Keskiviikon vastustaja K-Vantaa on ollut LeKin ohella yksi syksyn valopilkuista Mestiksessä. Kuudesta ottelusta se on kerännyt 10 pistettä ja viimeisin päänahka tuli perjantaina kotona sarjajohtaja LeKistä.  Joukkueen päävalmentajana tällä kaudella on vaasalaisillekin tuttu mies, kun jurvalaislähtöinen Pekka Kangasalusta otti K-Vantaassa päävastuun. Mies pelasi juniorivuosinaan muutaman vuoden Sportissa ennen siirtymistään liigaympyröihin Tampereen Ilvekseen. Järkevästi kasattu joukkue sekä vahva yhteistyö Jokereiden kanssa takaa Kangasalustalle hyvät työkalut ainakin tammikuulle saakka. Toki NHL-kauden pelaamatta jääminen olisi lottovoitto K-Vantaalle, silloin Jokereista varmasti irtoaisi isompi pelaajajoukko kevään koitoksiinkin. Keskiviikon ottelussa K-Vantaalta on sivussa pelikiellon takia Aleksi Holmberg.

Sport lähtenee otteluun hyvin perjantain kaltaisella ryhmityksellä. Paluun loukkaantumisen jälkeen tehnyt Juuso Mörsky jatkanee Tomi Pekkalan ja Toni Jalon ketjussa. Puolustuksessa varmasti nähdään tuttua rotaatiota tähänkin otteluun. Hyökkääjä Kim Nabb on vielä keskiviikkona pelikiellossa, mutta on pelikelpoinen lauantain KooKoo -kotiottelussa. K-Vantaa on hankala vastustaja, joka pelaa joka ottelun loppuun saakka. Muistona on vielä viime kauden kotipeli, jonka vantaalaiset tasoittivat ajassa 59.59. Sama tyyli on jatkunut tälläkin kaudella. Turussa se iski voittoon tarvittavat (3-5) kaksi osumaa viimeisen 8 minuutin aikana. Perjantaina voittomaali LeKiä vastaan syntyi ajassa 58.08.

Sportilta vaaditaan siis ehjä, hyväliikkeinen kuusikymppinen, jotta pisteet jäisivät Kuparisaareen.

Seuraa heitä:

Sport #18 Markus Piispanen
Aloittanut kauden mallikkaasti. Oli pitelemätön perjantaina Jukureja vastaan varsinkin ensimmäisessä erässä. Omaa napakan laukauksen ja osaa myös tarjoilla, tästä esimerkkinä loistava esityö syksyn komeimpaan maaliin perjantaina.

Sport #21 Tommi Laine
Laine on nostanut tasoaan peli peliltä ja vierelle on löytynyt oikeat laiturit Jesse Laaksosen ja Markus Piispasen muodossa. Tehopisteitäkin on alkanut napsua odotettuun tahtiin.

K-Vantaa #18 Alexander Ruuttu
Ruuttu väläytteli vahvasti osaamistaan viime kaudella nuorten MM-kisoissa. Jokeripelaaja on aloittanut kauden hyvin Vantaalla. Liike ja osaaminen on vahvalla tasolla, on varmasti vaikea pideltävä myös Sport-pakeille.

K-Vantaa #62 Tomi Ståhlhammar
Edesmenneestä K-Laserista vaasalaisillekin tuttu Ståhlhammar on vahva väkkärä, joka ei pelkää maalineduskahakoitakaan. Tärkeä osa K-Vantaa -hyökkäystä tällä kaudella.


Tommi Laine on löytänyt oivan pelivireen

 

 

Teksti: Taneli Jokela
Kuvat: Michael Nyby

 

Katso myös OTTELUENNAKKO!

 

 

 

 

AO