Vältä jonotus, säästä rahaa ja nauti Sportin vauhdikkaista kotiotteluista Kuparisaaressa myös Liiga-kaudella 2016–2017!
Vaasan Sport julkaisee Liiga-kauden 2016-17 kausikorttien hinnat huhtikuun alussa ja samalla kausikorttimyynti alkaa. Kausikorttimyynti aloitetaan tuttuun tapaan uusimalla vanhat jo olemassa olevat kausikorttipaikat, jonka jälkeen vapaana olevat kausikortit tulevat myyntiin. Vanhojen kausikorttilaisten tulee uusia kausikorttinsa huhtikuun loppuun mennessä, sillä siihen mennessä vahvistamattomat paikat vapautuvat yleiseen myyntiin toukokuun alussa.
- Kausikortti- ja ottelulippuhinnoittelua tullaan uudistamaan jonkin verran ja uudet hinnat julkaistaan viikolla 14. Hinnoittelussa pyritään ottamaan paremmin huomioon jäähallin katsomorakenne ja kauden aikana asiakkailta saatu palaute. Hinnoittelu tulee lisäksi olemaan hieman dynaamisempi kun aikaisemmin, kertoo Sportin toimitusjohtaja Tomas Kurtén.
Liigakaudelle 2016-17 on suunnitteella myös runsaasti uudistuksia.
- Liigajoukkueen vahvuuteen saadaan erittäin mielenkiintoisia uusia pelaajia ja koko lopullinen joukkue tullaan julkistamaan Rewell Centerissä 3.5.2016. Jäähalliin suunnitellaan uutta väriä, C-käytävälle ja fanikatsomon alla olevaan pubiin lisätään viihtyvyyttä, aitiossa tehdään pintaremonttia ja suunnitelmissa on myös kaksi uutta baaria. Lisäksi jäähalliin tuodaan Sportin historiikkia. Myös ottelutapahtumaan suunnitellaan uusia viihde-elementtejä ja toivon mukaan kaukalon sivupleksit uusitaan Kuntayhtymän toimesta. Lisäksi hallin ulkopuolelle pyritään lisäämän Sportin ilmettä, kuvailee Kurtén.