JYP-AKATEMIA VIERAAKSI MAUKAN KOTIDEBYYTTIIN

Sportin maaliskuu käynnistyy lauantain kotiottelullla JYP-Akatemiaa vastaan. Runkosarjan toiseksi viimeisessä kotiottelussa penkin takana pääkäskyttäjänä nähdään ensimmäistä kertaa kotihallissa Ari-Pekka ”Maukka” Pajuluoma. 

 

Sportin viimeisin viiikko on ollut myrskyisä ja tapahtumarikas. Torstaina Mestiksen kärkiottelussa Sport sai kylmää kyytiä Turussa TUTO Hockeylta lukemin 4-1 ja samalla Sport tippui pitk ästä aikaa sarjassa sijalle kaksi. Ottelun ja alkuvuoden otteiden ailahtelun jälkipyykkiä pestiin vielä perjantaina, jolloin seurajohto päätyi vapauttamaan päävalmentaja Pasi Räsäsen tehtävistään. Loppukaudeksi joukkueen vetovastuun ottivat apuvalmentajana usean kauden ajan toiminut Ari-Pekka Pajuluoma sekä A-nuorten päävalmentaja Saku Martikainen. Kaksikon maalina on pitää Sportin laiva kurssissa kohti kevään päätavoitetta, Mestiksen mestaruutta. Pajuluomalla on takanaan neljäs kausi apuvalmentajana ja saldo on mukava: kaksi mestaruutta kolmelta täydeltä kaudelta. Maukka tuntee pelaajat kuin omat taskunsa ja varmasti tuo omaa periksiantamatonta tyyliänsä myös joukkueen pelaamiseen. Vahvasti reagoiva tyyli näkynee varmasti myös pelin johdossa.   

 

Keskiviikkona uusi valmennus sai tulikasteensa vierasottelun merkeissä yhdessä sarjan vaikeimmista paikoista kun Sport matkasi kovavireisen KooKoon vieraaksi Kouvolaan. Ottelussa nähtiin varsinaisella peliajalla neljä osumaa, joista vastasivat KooKoon Teemu Talberg ja Sportin Marko Luomala. Näin tasatilantessa 2-2 mentiin voittolaukauksiin saakka, jossa Sport oli suvereeni ottaen tärkeän lisäpisteen. Tärkeän sikäli, että se käytännössä varmisti vähintään sarjan kakkostilan kun kolme kierrosta on pelaamatta.

 

Lauantain vastustaja JYP-Akatemia on Kuparisaaressa totisen paikan edessä. Huikean loppukirin kohti pleijaripaikkaa tehnyt Akatemia on vielä viiden pisteen päässä K-Vantaasta ja kun pelejä on jäljellä kolme niin pistemenetyksiin ei jyväskyläläisillä ole varaa. Eli varmaa on, että Jukka Ahvenjärven suojatit antavat kaikkensa kehiin Kuparisaaressa. Nuori ja taitava ryhmä on varmasti yllätysvalmiina. 

 

Sportilla on vielä sauma ottaa runkosarjan paalupaikka, mutta se vaatii täysiä pistepotteja jäljellä olevista peleistä sekä myös vahvakuntoisen TUTOn konttaamista. Loput runkosarjan pelit valmistavat joukkuetta myös kohta ovella oleviin pleijareihin, joissa on oltava tikissä ensi sekunneista alkaen. Ja menestyäkseen uusi valmennus ja koko kotkaryhmä tarvitsee kotiyleisönsä täyden tuen. NYT TAISTELLAAN!                  

 

SEURAA NÄITÄ!

 

 

SPORT Valmentaja PAJULUOMA A-P

Sport teki viime viikolla rajun ratkaisun siirtäen päävalmentaja Pasi Räsäsen sivuun ja tilalle astui monivuotinen kakkosvalmentaja Ari-Pekka ”Maukka” Pajuluoma. Maukka on kolmen viime kauden aikana juhlinut kahdesti Mestiksen mestaruutta, joten mies tietää mitä siihen tarvitaan. Tuntee pelaajat ja varmasti tuo nyt päävalmentajana lisää ääntää sekä vahvaa reagointia vaihtoaitioon. Lauantain peli ensimmäinen pääkäskijänä kotiaskissa. 

 

SPORT #87 HATTUNEN Jarkko

Hattunen loukkaantui revanssiviikonlopun pelissä Kajaanissa tammikuun lopussa ja oli kuukauden verran poissa askista. Sattumaa tai ei, mutta tuona aikana Sportin hyökkäyspeli ei toiminut ollenkaan. Ehkä joukkueen tärkein hyökkääjä, joka tekee kiitettävästi töitä molempiin suuntiin ja osaa ratkoa pelejä. 

 

JYP-AKATEMIA #1 RAJANIEMI Sami

Yksi jyväskyläläisten vahvan kevään pääarkkitehdeista löytyy maalin suulta. Rajaniemi on hyvillä otteillaan tarjonnut joukkueelleen mahdollisuuden voittaa ja sen nuori akatemiaryhmä on myös tehnyt. Paljon on Rajaniemen harteilla myös lauantaina. 

 

JYP-AKATEMIA #36 NIKU Sami

Jyväskylästä on viime vuosien aikana tullut kovia nuoria pakkeja Sami Vatasen ja Olli Määtän johdolla. 1996 syntynyt Sami Nikun nimi kannattaa painaa mieleen. Nuori herra pelaa erittäin kypsää kiekkoa ja otteissa on sitä jotakin.

 

 

 

 

Teksti: Taneli Jokela