"Joulukauden avajaiset"

SaPKo avaa joulukuun

Sportin joulukuu alkaa lauantai -kotiottelulla kun kalenterin ensimmäisestä luukusta pärähtää esiin pässinpää. Vastaan luistelee vieraat Savonlinnasta eli SaPKo. Kauden kolmannen kohtaamisen pisteet olisivat todella tärkeät molemmille joukkueille.
 
Sportin viime viikko sujui jatkoaikavoittoisesti. Ensin keskiviikkona vajaamiehinen LeKi kävi varkaissa Kuparisaaressa vieden ottelun jatkoajalle saakka. Sport johti ottelua vielä 11 minuuttia ennen summeria 3-1, mutta sitkeät lempääläläiset tulivat väkisin tasoihin. Jatkoajalla nähtiin todellinen namuttelumaali Mika Halavan ja Tomi Pekkalan 2-0 hyökkäyksessä joka päättyi lopulta Halavan tekemään maaliin. Lauantaina kotkapaidat matkasi Keravalle HCK:n vieraaksi ja vahvasti vajaamiehinen Sport hävisi lopulta rankkareilla 3-2. Illan sankari oli ex-Sport Aaro Peltonen, joka 35 torjunnan lisäksi nollasi kaikki Sport-rankut.

Kuluva viikko sisältää kolme peliä, joista kaksi ensimmäistä vieraissa. Tätä kirjoitettaessa ei ole vielä perjantain KooKoo -peliä pelattu, mutta Turusta on käyty hakemassa maistuvat kolme pistettä. NHL-miehillä vahvistettu TUTO Hockey oli tällä kertaa altavastaajana Sportin johtaessa toisessa erässä jo 1-4. Kotijoukkue pääsi lopulta kaunistelemaan lukemia 3-4:ään, mutta todellisuudessa voitto ei ollut viimeisessä erässä uhattuna.
 
Illan vastustaja SaPKo on valahtanut sarjajumboksi ja Saku Martikaisen suojatit tarvitsevat kipeästi pisteitä pystyäkseen välttämään kevään karsinnat alaspäin. Sarjatilanteesta huolimatta SaPKo on taistellut esimerkillisesti illasta toiseen. Kauden 14 tappiosta peräti 8 on päättyyt yhden maalin erolla. Sport ja SaPKo ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti, Kuparisaaressa Sport oli parempi lukemin 5-2 ja Savonlinnassa 2-4.
 
Sport kärsii edelleen loukkaantumissumasta ja paikkaamaan on saatu Lukosta tutut miehet Eero Elo, Aki Kangasmäki ja Jere Laaksonen. Näistä Elon pelaaminen viikonloppuna on vielä epävarmaa. Voitto Turussa nosti Sportin sarjassa neljänneksi ja kotietupaikka on jälleen omissa käsissä. Varsinkin hyökkäysketjut ovat eläneet, mikä varmasti näkynyt myös pelaajien tehoissa. Toisaalta taas pakkiparit alkavat selkiintyä ja sillä osastolla otteet ovat parantuneet jatkuvasti. Esimerkiksi kaksikko Gröndahl-Heikkinen on huikeassa tikissä tällä hetkellä.
 
Joulukuun avaava peli lauantaina päättää raskaan viikon. Edessä on jälleen se peli, jossa tarvitaan myös yleisöltä täysi tuki. Syksy on osoittanut kovallakin kädellä että sarjataulukoita on turha katsella tai käy kylmät. Täysi ralli päälle alusta saakka niin kentällä kuin katsomossakin niin hyvä tulee!                                                                    
 
Seuraa heitä:


Sport #5 Eetu Heikkinen
Syksyn yksi komeetoista. Heikkinen on totuttu näkemään vasta keväällä tehokkaana, mutta tällä kaudella pistetahti on ollut tasainen ja hurja. 19 pistettä (2+17) 22 peliin on vahva näyttö puolustajalta. Vielä kun lisätään ne perinteiset lämärimaalit jatkossa tilastoihin niin...

Sport #28 Aki Kangasmäki
Edes takaisin Rauman ja Vaasan väliä reissaava Kangasmäki sopii joukkueen pelityyliin täydellisesti. Isokokoinen, napakan ranteen omaava sentteri olisi tervetullut lisä loppukauden muonavahvuuteenkin.


SaPKo #60 Iiro Vehmanen
Savonlinnan poliisi palasi virkamatkaltaan TUTO Hockeysta takaisin SaPKoon tällä viikolla. Kova provosoija, joka viimeksi Vaasassa TUTOn paidassa ja tapakoulutusta Erik Riskalta. Kohtaako luistelulinjat tänään missään kohtaa?


SaPKo #71 Oskar Essen
Erittäin taitava hyökkääjä on ollut hieman kateissa alkukauden. Tämän miehen tehoja SaPKo kaipaa pisteitä saadakseen jatkossa. Kävi lämpöisenä viime reissulla Vaasassa ja linjatuomari pelasti Uiton käsistä. Päädyn ehdoton suosikki.

Katso myös OTTELUENNAKKO!


Teksti: Taneli Jokela

AO