Joonas Komulainen ja Sport jatkosopimukseen

Myös puolustaja Tony Sund on tehnyt sopimuksen Sportin kanssa.
Komulainen kiekkoilee myös seuraavat kaksi kautta Sportin paidassa. (Kuva: Samppa Toivonen) 
Komulainen kiekkoilee myös seuraavat kaksi kautta Sportin paidassa. (Kuva: Samppa Toivonen) 

Vaasan Sport ja keskushyökkääjä Joonas Komulainen, 26, ovat solmineet kaksivuotisen jatkosopimuksen, joka pitää pelaajan Sportissa ainakin kauden 2018–2019 loppuun asti.

Kuhmon Kiva HT:n kasvatti siirtyi Vaasaan kaksi vuotta sitten, mutta loukkaantumiset ovat päättäneet molemmat kaudet etuajassa. Komulainen on kahden kauden aikana pelannut Sportin paidassa 45 runkosarjaottelua tehopistein 4+23=27.

Tällä kaudella Komulainen ehti pelaamaan 21 ottelua, ennen kuin joutui jättämään kauden kesken loukkaantumisen takia.

– Komulaisella on ollut ongelmia terveytensä kanssa, mutta nyt mies on laitettu kuntoon ja tässä on vielä kesä aikaa virittäytyä huippukuntoon ensi syksyä varten. Hän on meille iso pelillinen johtaja, varsinkin ylivoimalla ja myös erittäin tärkeä koppipelaaja. Iso palanen ensi kauden joukkueeseen, urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä kertoo.

Komulaisen lisäksi puolustaja Tony Sund, 21, on sopinut jatkosta Sportin kanssa. Loppukaudesta liigamiehistöön noussut pelaaja jatkaa joukkuessa 1+1-mallisella sopimuksella.

– Sund on ollut meillä kaksi vuotta A-junioreissa, mutta niistä ison osan loukkaantuneena. Hän on silti ottanut valtavia harppauksia kehityksessä ja toki taustalla on kova lahjakkuus lajiin. Oikeanlaisella valmennuksella hänellä on potentiaalia nousta tulevaisuudessa Liigan eliittipuolustajien joukkoon, Jämsä kommentoi.

Sund on pelannut tällä kaudella Liigan lisäksi A-nuorten SM-Liigassa, sekä Mestiksessä Hermeksen paidassa. Raamikas (191 cm / 83 kg) puolustaja siirtyi Vaasaan kaksi vuotta sitten Muik Hockeyn II-divisioonajoukkueesta.