Hutskin kentältä maailmalle ja nyt kotiin - Henkilökuvassa Miika Koivisto

Huutoniemen kentän laidalla istuu jo tähän asti pitkän ja menestyksekkään uran tehnyt Miika Koivisto. Tarina jatkuu. Hän on tekemässä paluuta kasvattajaseuraansa Sportiin – juuri sinne, mistä kaikki aikoinaan alkoi. Kenttä herättää muistoja.

- Kyllähän tässä kentällä on monta kymmentä, oikeastaan satoja, ehkä jopa tuhattakin tuntia oltu luistelemassa ja pelaamassa. Ehkä aina se vahvuus itselläni on ollut se pallopelien pelaaminen, ja täältä se varmaan on tullut. Se on sellainen ominaisuus, jota ei harjoituksissa voi kovin paljoa opetella, Koivisto muistelee.

Koiviston ura sai alkunsa Sportin junioreissa, ja hän pelasikin seurassa koko nuoruutensa aina Mestikseen saakka.

- Kotoa tuotiin tänne Huutoniemen kentälle aina luistelemaan. Viisi-kuusi-vuotiaana vanhemmat veivät Sportin luistelukouluun. Siitä ura kehittyi porras portaalta junioreista aina edustusjoukkueeseen saakka.

Jo nuorena Koivisto oli seurassa merkittävässä roolissa: B-nuorissa kapteeni, A- nuorissa nostamassa joukkuetta SM-liigaan ja kaudella 2010–2011 edustuksen tehokkain puolustaja.

Sportin edustuksessa Koivisto oli mukana voittamassa Mestiksen mestaruutta, ja oli tulokaspuolustajista tehokkain. Tämän jälkeen oli aika avata siivet ja irtautua kotipesästä.

- Siirtyminen Kuopioon oli siinä kohtaa varmaan aika looginen. Mestiksessä olin pelannut hyvän kauden, ja KalPa vaikutti eniten kiinnostuneelta. Oli luottoa ja ehkä vähän hullunrohkeuttakin lähteä sinne taistelemaan pelipaikasta, kun siihen aikaan Liigassa sai kokoonpanossa olla vain kuusi puolustajaa. Se sitten osoittautui hyväksi ratkaisuksi.

Koivisto otti paikkansa heti. Ensimmäisellä SM-liigakaudellaan hän voitti tulokaspuolustajien pistepörssin. Toisella kaudella hän oli KalPan tehokkain puolustaja ja pelasi ainoana kaikki 60 runkosarjaottelua.

Seuraavaksi Koiviston siivet lennättivät Raumalle, mutta kausi jäi rikkonaiseksi loukkaantumisten vuoksi. Paluu vahvuuksiin tapahtui Jukureissa – sarjanousijan riveissä. Siirto Sportiinkaan ei olisi ollut täysi mahdottomuus.

- Oli vähän keskustelua Sportinkin kanssa, mutta olivat tainneet valita jo toisen. Kausi Mikkelissä, nousijajoukkueessa, mietitytti. Ei ne lähtökohdat siihen kauteen helpot olleet.

Mun kommentti, josta Risto Dufva muistuttaa edelleen, taisi olla: ”Jos ei täällä kulje, niin tännekkö se sitten loppuu?” Kävi päinvastoin – ja hyvä niin. Kausi päättyi puolustajien pistepörssin voittoon ja siitä palkintona Pekka Rautakallio -palkinto sarjan parhaalle puolustajalle.

Jukureissa otetut askeleet veivät Koiviston isompiin ympyröihin Oulun Kärppiin – ja Suomen mestariksi. Tämä oli kuitenkin vasta alkua, sillä Koivisto edusti vielä maajoukkueen mukana Suomea sekä olympialaisissa, että neljissä MM-kisoissa.

- Siinä Jutin sanoin mentiin kovaa eteenpäin. Olin päässyt pelaamaan maaotteluita jo edelliskaudella, ja Kärpissä sain hyvän alkukauden. Kun NHL-pelaajat jäivät olympialaisista pois, paikka aukesi. Ensimmäinen EHT meni vielä paremmin kuin edelliset pelit, ja siitä se sitten lähti.

Olympialaisissa ja MM-kisoissa Koivisto pelasi vahvasti, vaikka menestys ei vielä realisoitunut.

- Olympialaisissa pystyin pelaamaan hyvin, kuten myös sitten pudotuspeleissä. Sitten vielä löytyi paikka MM-kisoista. Ne MM-kisat pelasimme muuten hyvin, mutta hävisimme sitten sen väärän pelin, joten sieltä ei jäänyt silloin vielä mitään isompaa kerrottavaa. Mutta sitten myöhemmin pääsin niihin kinkereihin mistä jäi.

Kerrottavaa jäi vuonna 2019, kun Suomi onnistui voittamaan MM-kultaa Slovakiassa. Myös myöhemmin vuonna 2021 tuli hopeaa. Maajoukkue-urastaan Koivistolla on lämpimät muistot.

- Monethan sitä sanoo, että maajoukkue on sellainen spesiaali ympäristö, ja se kyllä pitää paikkansa. Joukkuehenki rakentuu helposti, vaikka tullaan eri seuroista ja arjesta. Kun kaikilla on yhteinen tavoite, suomalainen osaa laittaa egonsa sivuun. Se on meidän iso vahvuus.

Hyvän kauden jälkeen Kärpissä Koivisto suuntasi ulkomaille – ensin Venäjälle Dinamo Moskovaan.

- Se oli opettavainen reissu. Näki, että asioita voi tehdä monella tavalla – ei ole vain yhtä oikeaa. Huomasin myös, miten kovaa kilpailu on paikallisilla pelaajilla KHL:ään päästäkseen. Usein tuli tunne: ”Jaa, näinkin voi tapahtua.”

Seuraavaksi siivet lennättivät Sveitsiin ja sieltä Ruotsiin. Växjö Lakersissa hän voitti kaksi SHL- mestaruutta. Vaikka loukkaantumiset varjostivat, Koivisto oli jälleen tehokas puolustaja ja jakoi tehotilaston kärkipaikan kaudella 2022–2023.

- Pelillisesti se oli uran parasta aikaa. Suomessa pelasin hyökkäysvoittoisesti, Venäjällä opin puolustuspelaamista. Ruotsissa sain yhdistettyä molemmat, olin aika monikäyttöinen pelaaja. Växjö muistutti Vaasaa, elämä oli aika helppoa.

Ulkomaan vuosien jälkeen siivet lennättivät takaisin Suomeen, mutta ei vielä kasvattajaseuraansa. Koivisto palasi seuraan, jossa oli voittanut vuonna 2018 Suomen mestaruuden. Kausien 2023-25 jälkeen on kuitenkin jälleen tullut aika, kun Koiviston siivet lennättävät takaisin kotipesään.

– Pala palalta jatketaan Sportin taivalta. Viime keväänä nähtiin hieno rypistys, mutta nälkää on parantaa. Työtä on tehtävä joka päivä yhdessä. Vain niin päästään seuraavalle tasolle.

Miika Koiviston tarinan jatkuu nyt Kotkapaidassa. Jäämme odottamaan, mihin Kotkasydämen siivet vielä kantavat.