Hokkikausi käyntiin myös Kuparisaaressa

Vaasan Sport aloittaa kautensa kotiotteluiden osalta perjantain mittelöllä tuttua kiistakumppania, Kajaanin Hokkia vastaan. Luvassa on tiukka ja tasainen vääntö pisteistä.
 
Sportin kausi alkoi hieman mollivoittoisesti keskiviikkona Turussa TUTO Hockeyn vieraana. Peli oli tyypillinen kauden avauspeli, kovaa mentiin mutta kuviot eivät olleen vielä kohdallaan. Kotkapaidat kaatuivat jäähyihin sekä erikoistilannepelaamiseen, sillä 5-3 päättyneessä ottelussa TUTO iski kahdesti ali- ja ylivoimalla kiekon Sport -maaliin. Sport toki teki kaikki kolme maaliaan ylivoimalla (Heikkinen, Hattunen ja Kokkola), mutta päästetyt alivoimamaalit koituivat kohtaloksi tällä kertaa.
 
Illan vastustaja Kajaanin Hokki aloitti sarjan keskiviikkona kotonaan kukistamalla Jokipojat voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 4-3. Hokki on ollut perinteisesti Sportille hankala vastus, eikä peleissä yleensä hirveästi maaleilla ole juhlittu. Varsinkin vieraissa Hokki pyrkii pelaamaan vahvasti puolustuksen kautta viimeisenä lukkonaan maalivahti Teemu Seppänen. Sport esittelee kotiyleisölle monta uutta pelaajaa. Maalilla nähdään mm. Pelicans -taustainen Joonas Kuusela ja hyökkäyksessä mielenkiinto kohdistuu ex-hokkipelaaja Jarkko Hattuseen, joka tuli Sportiin TPS:n organisaatiosta.
 
Käynnissä on mielenkiintoisin kausi vuosiin, sillä nyt voittajalle on luvassa mahdollisuus liiganousuun. THE NOUSUKAUSI voi alkaa myös kotipelien osalta!