Sport-Hokki 5-2 (0-1, 4-0, 1-1)
Sport ei saanut tähänkään kotipeliin kunnon starttia vaan erä mentiin vieraiden hieman hallitessa peliä. Pelissä oli kyllä vauhtia ja yritystä, mutta varsinkin eka kymppi oli sekavaa molemmin puolin. Vielä kun molemmilla on punavalkoiset peliasut niin näyttää että pelaajatkin sekoittaa välillä ketkä on omia ja ketkä vieraita.
Sportin suurimmat ongelmat erässä olivat pelin avaamisessa ja oman pään sekoilusta tarjottiin myös vieraille ottelun avausosuma. Lopulta kiekko pomputeltiin b-pisteiden väliin, josta Arttu Niskakangas rannasi hieman epäonnistuneella vedolla kiekon oikeaan alakulmaan ohi Joonas Kuuselan ajassa 12:20.
Maali sekoitti Sportin peliä entisestään ja vieraat pääsivät koittamaan ylivoimaa ajassa 14:09. Vieraat saivatkin luotua yv:n loppuun erittäin vaarallisen paikan, kun kultakypärä Teemu Virtala ohjaa ilmasta ja kiekko viruu vain senttejä ohi tyhjän maalin. Erän lopussa saadaan myös koittaa ylivoimaa, mutta se näyttää hieman väkinäiseltä kuin koko pelaaminenkin. Paras paikka tulee Markus Piispaselle loppusekunneilla, mutta hyvin kopannut Teemu Seppänen torjuu. Ylivoimaa jää toiseen erään vielä 40 sekuntia.Melko sekava ja haluton erä Sportilta. Ainoastaan ketju Nässlin-Lehtinen-Nyholm sai luotua painetta enemmän vieraiden päätyyn. Todellisia maalipaikkoja ei juurikaan ollut ja vedot rannattiin suoraan Seppäsen räpylään.
Taisi erätauolla löytyä se kaivattu asenne ja sitä kautta nähtiin yksi kauden parhaista Sport -eristä. Kotkapaidat tuli erään hirvittävällä vauhdilla ja ensi tahdit löi nelosketju Nässlin-Lehtinen-Nyholm, joka pyöritti pitkään vieraiden päädyssä vain palkinnon jäädessä puuttumaan. Ajassa 24:30 vieraat joutui turvautumaan aikalisään, sillä erän alusta tuohon saakka vedettiin yhtä päätyä lähes ilman katkoja.
Oikeaan aikaan otettu aikalisäkään ei auttanut, vaan puoli minuuttia tästä ja kultakypärä Lassi Kokkala pelataan Tapion ja Hattusen toimesta oikeaa kaistaa kohti maalia. Napakka ranne läheltä maalia vasempaan kaisaan ja peli tasoihin. Maali vapauttaa Sportin peliä entisestään ja reilu pari minuuttia niin peli on 2-1. Kujanpää jättää b-pisteen yläkaarella kiekon taakseen ja Samuli Kivimäki lämää suoraan syöttöön kotkapaidat johtoon ajassa 27:17.
Vieraiden maailma synkkeneen entisestään ajassa 34:22 kun toinen hokkipelaaja komennetaan jäähylle ja Sportille 5-3 ylivoima. Kymmenen sekuntia tarvitaan kiekon laittamiseen ohi Seppäsen. Aloitusvoitto viivaan Mikael Aaltoselle, joka levittää Jussi Tapiolle, joka tällää suoraan syöttöön. Vedosta tuleekin jatkettu valelaukaus suoraan etutolpalle Ari Gröndahlille, joka rannaa kiekon lähes tyhjiin. Ylivoima jatkuu ja Hokki lähes selviää takaiskutta: Samuli Kivimäki saa viivaan ja mies kyykyttää kolmesti vastustajan kärkimiehen ja lopulta kiertää herran rannaten pelin 4-1:een samassa ajassa kn jäähy umpeutuu.
Loppuerä mennään edelleen Sport -komennossa, mutta silti paras tontti tulee vieraille läpiajon muodossa jonka Kuusela nappaa tyylillä. Olipa huikea muodonmuutos erätauolla, Hokki muuttui kuskista täydelliseksi vastaantulijaksi. Tämä oli sitä Sportia mitä kotona pitääkin nähdä!
Hokki-pyristelyt pysähtyivät Joonas Kuuselan näyttäviin torjuntoihin!
Jalka pysyi kaasulla kolmannesta erästä 39 sekuntia. Ajassa 40:39 Kivimäki painaa oikealta sisään ja lämäri pienestä kulmasta ohi Seppäsen. Kivimäelle kauden 28 osuma 29 peliin ja hattutemppu illan peliin. Taululla 5-1 ja Sport keskittyi tämän jälkeen varmistelemaan johtoa sekä kolmea pinnaa. Vieraille propsit siitä, että he pelasivat tänään asenteella loppuun saakka vaikka tilanne oli toivoton.
Ajassa 47:16 nähtiin illan viimeinen osuma, kun vieraiden Riku Toivo ampuu ylivoimalla Sportin pelaajan kautta kimmokkeella kiekon ohi Kuuselan ja loppunumerot 5-2. Kolmannessa erässä työllistetyin oli kotkavahti Kuusela, joka otti muutaman näyttävän rälläkopin. Tärkeät kolme pinnaa ja paluu voittokantaan.Aika monivaiheinen peli. Ensimmäinen täysin hakemista, toinen loistavaa kiekkoa ja kolmas varmistelua. Illan ykkönen kolmella osumalla Kivimäki. Erityismainintaa nelosketjulle sekä 1+1 nakuttaneelle Ari Geelle. TUTOn kontatessa Hakametsässä sarjajohto on taas kymmenen pinnaa. Siitä on hyvä lähteä neljän vieraspelin putkeen.
Teksti Taneli Jokela
Kuvat Samppa Toivonen
KATSO MYÖS OTTELUKOOSTE!