Heinolan herrat Pohjanmaalla

Heinolan herrat Pohjanmaalla

Sportin kotiottelut jatkuvat keskiviikkokoitoksella Heinolan Peliittoja vastaan. Viime lauantaina shokkihoitoa HCK:lta saaneella kotkalaumalla olisi myös kalavelkoja Peliittojen suuntaan: kauden avauskohtaaminen Heinolassa päättyi Peliittojen 5-1 kotivoittoon. 

Kuparisaaressa nähtiin lauantaina hyvin kaksijakoinen ottelu kun sarjanousija HCK kävi hakemassa täydet kolme pistettä 4-5 voitollaan. Avauserässä nähtiin heikointa Sport-kiekkoa moneen vuoteen ja vieraat nakuttivat taululle tylyt 0-4 erälukemat. Liekö asennevammaa, mutta kaikki kunnia myös yritteliäille vieraille, jotka johtivat kahden erän jälkeen viidellä maalilla. Kolmannessa erässä kotijoukkue heräsi taisteluun, mutta etumatka oli vähän liian pitkä kurottavaksi kiinni. Maalin päähän 4-5:een päästiin, mutta ei lähemmäksi. Ottelu näytti niin pelaajlle kuin katsojillekin ettei tässä sarjassa ole tänäkään vuonna yhtäkään etukäteen taputeltua peliä. Toivottavasti tappiosta otetaan oikealla lailla opettavaisesti onkeen ja uutta matoa koukkuun.

Keskiviikkona ei vastus ainakaan helpotu kun vastaan luistelee yskähdellen kautensa avannut, mutta viime peleissä loistavasti pelannut Heinolan Peliitat. Heinolalaisten kovuuden tappion merkeissä ovat saaneet kokea mm. Jokipojat, KooKoo ja Sport. Lokakuun alussa pelatussa Peliitat - Sport pelissä kotkapaidat oli vielä ensimmäisen erän jälkeen pelissä mukana ja 0-1 johdossa. Toisesta erästä alkaen tahtipuikkoa heilutti kuitenkin peliittapelaajat, jotka takoivat ex-Sport Henri Mannisen (2+0) johdolla tauluun 5-1 loppulukemat. Peliittojen ykköspyssy on hienoa tulokaskauttaan pelaava vasta 19-vuotias Ville Järveläinen tehoin 5+7=12.

Petri Meri - taitava ja tehokas aloitusvoittojen napsija 

Sportilla on edessä neljän ottelun viikko, joista kolme koitosta kuuluu viikonloppuna Vaasassa pelattavaan Continental Cupiin. Kaikki keskittyminen on kuitenkin suunnattava keskiviikon peliin, sillä todella tasaisessa sarjassa ei saisi kotona liikaa pisteitä menettää. Ketjukoostumukset ovat alkaneet pikkuhiljaa hyökkääjien osalta muotoutua ja varsinkin hyviä tutkapareja on alkanut löytymään. Viime pelien pirteintä yhteispeliä on näyttänyt kolmikko Jesse Laaksonen - Tommi Laine - Markus Piispanen, jonka kuviot alkaa näkymään myös tehotilastoissa. Puolustuksen parit ovat vielä vähän hakusessa, syksylle tyypillinen rotaatio pakkiosastolla tuo oman vaikeutensa peruspelaamiseen.

Nyt Sport on pitkästä aikaa uuden tilanteen edessä lähtiessään kotiotteluun kun alla on kotitappio. Kurssin kääntämiseen tarvitaan myös loistavan kotiyleisön täysi tuki: ”Ollaan aina mukana, seistään Teidän rinnalla”.

Saako Tommi Laineen 5 maalin tehot jatkoa keskiviikkona? 

Seuraa heitä:

Sport #33 Petri Meri
Kullanarvoinen pelaaja omalle joukkueelleen. Tekee paljon näkymätöntä työtä napsiessaan tärkeitä aloituksia sekä hoitaessaan puolustusvelvotteita. Erittäin hyvin kiekkoa suojaava sentteri, joka pystyy myös luomaan maalipaikkoja laitureilleen.

Sport #21 Tommi Laine
Edelliskaudella TuTossa hyvät tehot nakutellut Laine on alkanut pikkuhiljaa tehojaan myös Sportin paidassa. Mies on noussut nopeasti joukkueen toiseksi parhaaksi maalintekijäksi viidellä osumallaan. Yhteispeli Laaksosen ja Piispasen kanssa toimii hyvin.

Peliitat #6 Henri Manninen
Edelliskaudella Sportissa mestaruutta juhlinut Manninen alkaa pikkuhiljaa löytämään paikkaansa Peliitoissa. Mies kuritti Sportia viimeksi kahdella maalillaan Heinolassa. Mitä tekee keskiviikkona Vaasassa?

Peliitat #20 Ville Järveläinen
Yksi alkukauden nuorista komeetoista löytyy Heinolasta. 164 senttinen taskuraketti on kiilannut tehoillaan 5+7 sarjan pistepörssin kolmoseksi. Taitava, rightin puolen hyökkääjä aiheuttaa varmasti harmaita hiuksia myös kotkapuolustukselle.

 

Teksti: Taneli Jokela 

Kuvat: Michael Nyby

 

Katso myös OTTELUENNAKKO!

 

AO