Vaasan Sportin puheenjohtaja Heikki Hiltunen on valittu Jääkiekon Sarjaseurat ry:n puheenjohtajaksi. Aiemmin puheenjohtajana on toiminut Mikkelin Jukureiden Jukka Toivakka, joka jatkaa varapuheenjohtaja, jossa Hiltunen toimi tähän saakka.
Onko ensi kaudeksi tulossa muutoksia mestikseen?
- Sarjajärjestelmä on muuttunut merkittävästi ensi kaudelle. Tavoitteena on ollut mm. nostaa runkosarjan merkitystä ja pidentää kautta kaikkien joukkueiden osalta. Lisäksi joukkuemäärää supistetaan kahden seuraavan kauden aikana kymmeneen.
- Hallituksessa on 6+1 jäsentä , kun aiemmin mukana on ollut kaikkien Mestis-seurojen edustajat. Uskon tämän muutoksen antavan paremmat edellytykset Mestiksen kehittämiselle.
Onko tiedossa, kuinka vaikeaa mestiksen voittajalla on nousta liigaan jatkossa?
- Ensi kaudella karsintamalli on sama kuin tälläkin kaudella. Mallin muuttamisesta tulevaisuudessa on keskusteltu mutta ei ole tehty päätöksiä.
Onko Sportin ainut tavoite tulevalla kaudella liigapaikka?
- Kyllä joukkuetta on rakennettu nimenomaan tavoitteena liigapaikan saavuttaminen tulevalla kaudella.
Jääkiekon Sarjaseurat ry:n hallituksen muut jäsenet ovat Vesa Kutvonen, Kalevi Helppolainen, Jouko Oinonen, Ensio Mäntylä ja Matti Nurminen. Rahastonhoitaja on Eija Tolonen ja sihteeri Pirkka Antila.
(HB)