Hanskat tiskiin!

Moni pitää Sportin tämän hetken tilannetta lopun alkuna. Harva näkee sen mahdollisuutena. Selvää kuitenkin on, että Sportin bussissa ei pessimistejä ole. Jopa minä, tamperelainen peruspessimisti, olen optimisti. Aamulla hallille saavuttuani oletin näkeväni bussiin lastattavan saunailtavarusteita ja lavallisen olutta, mutta mitä vielä! Hallillle oli saapunut kaikki pelaajat joukkueesta, jopa loukkaantunut Toni Mäkinen. Olutta ei näkynyt missään. Missään ei näkynyt merkkejä siitä, että tänään joku voisi aloitella kesälomaa. Kaikki olivat positiivisella mielellä, ja yksin tuumin pelaamassa maanantaina kotiottelussa.

Okei, tuo ylläoleva on edelleen monen mielikuva normaaleistakin pelimatkoista, missä itse ottelua tärkeämpää on saman illan menopaikka. Pyh. Kolmen vuoden aikana olen näynyt bussissa alkoholia vain kerran. Sekin oli valmentaja Juhani Tammisen tarjoama yksi oluttölkki per pelaaja, kesken synkimmän jakson viime kaudella. Tuolloin voitettiin SaPKo Savonlinnassa, ja palkintona odotti yksi olut bussissa. Tietysti kun urheilijoista on puhe, iso osa jätti oluen juomatta, ja siirsi voittopalkinnon minulle. Lienee sanomattakin selvää, että Vaasassa jäi Volvo hallille. Olin illan suurin voittaja.

Iso osa kannattajista muistaa edelleen tämän vastaavan tilanteen vuosien takaa. Tuolloin tosin pelattiin semifinaaleita, mutta vastassa oli Jukurit. Tuolloin Sport nousi vastaavasta tilanteesta voittoon, ja 2-0 olikin yhtäkkiä 2-3. Tästä sitten jatkettiin finaaleihin asti, missä NHL-KalPa oli lopulta hiuksenhienosti parempi otteluvoitoin 3-0. Tuo raskas ottelusarja Jukureita vastaan verotti hintansa, sillä finaaleissa käytössä oli vain yksi terve puolustaja. En muista oliko terveenä Markus Laine vai David Cloutier, jompikumpi, mutta siinä oli meidän aloittava pakkipari. Taisi terveenä olla Cloutier. Kakkospakkiparissa luuti vitossentteri Tatu Backman ja B-junnu Oskar Osala. Never forget. Ihan muistia virkistäen, tuon viidennen Jukuri-sarjan ainoan maalin viimeisteli Mika Suoraniemi, ja maalin alusti nykyinen kakkosvalmentaja, Ari-Pekka "Piirakka" Pajuluoma. Tuota maalia voi fiilistellä YouTubesta.

Aiemmin matkoilla mukaan tarttui valokuva, mikä silloin nauratti vain yhden pelaajan kohdalla, Tommi Taimi siis kyseessä. Mutta Tamin lisäksi haaste on nyt kaikilla.

imag0108_519

P.S. Kannattaa ehdottomasti käydä myös lukemassa kolleegani Emil Elon ansiokas juttu, "Infernaalinen Vaasa" jatkoaika.com:sta. Respect.

Täältä Kyyjärven perukoilta,

Pasi Roimela