Erholtz ja Nevalainen eivät jatka Sportin vahvuudessa


Vaasan Sportin kokoonpanossa tapahtuu muutoksia, kun hyökkääjä Eemil Erholtz ja puolustaja Niklas Nevalainen eivät jatka enää joukkueen mukana. Kaksikolle haetaan uutta pelipaikkaa muualta.

Molempien kohdalla syynä on pieneksi jäänyt rooli joukkueessa. Tällä kaudella Eemil Erholtz ehti esiintyä Sportin paidassa 24 ottelussa (1+1) ja Niklas Nevalainen 11 ottelussa (0+0).

– Eemil Erholtzin rooli on alkukauden jälkeen pienentynyt koko ajan ja Niklas Nevalaisen rooli on puolestaan jäänyt pieneksi koko kauden osalta. Olemme yhdessä koittaneet löytää tilanteeseen ratkaisua ja lopulta päädyimme tähän. Kummallekin koitetaan löytää pelipaikka loppukaudeksi muualta, sanoo Vaasan Sportin urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä.

Kausi on kääntynyt kohti kevättä ja Sport hakee edelleen vahvistusta puolustuspäähän.

– Seuraamme tiiviisti puolustajamarkkinoita ja pyrimme löytämään kriteereihimme sopivan vahvistuksen. Toki markkinat ovat pakkien osalta melko hiljaiset tällä hetkellä, mutta teemme koko ajan töitä asian eteen, paljastaa Jämsä lopuksi.


Hyökkääjä Filip Riska joutuu pieneen operaatioon ja on sivussa noin kuukauden.


Erholtz och Nevalainen fortsätter inte i Sport


Det sker förändringar i Vasa Sports manskap, då anfallaren Eemil Erholtz och försvararen Niklas Nevalainen inte längre fortsätter i laget. Spelarna kommer att fortsätta på annan ort.

Orsaken för båda spelarna är, att rollen i laget har blivit liten. Eemil Erholtz har denna säsong spelat 24 matcher (1+1) och Niklas Nevalainen 11 matcher (0+0) för Sport.

– Eemil Erholtz roll har efter försäsongen blivit mindre hela tiden och Niklas Nevalainens roll har varit relativt liten hela säsongen. Vi har tillsammans försökt hitta en lösning och sist och slutligen kom vi fram till att detta är den bästa lösningen i nuläget. Vi försöker hitta en spelplats åt båda spelarna för resten av säsongen, säger Vasa Sports sportchef Markus Jämsä.

Säsongen går mot våren och Sport söker ännu efter en förstärkning till backlinjen.

– Vi följer hela tid marknaden och vi försöker hitta en försvarare som uppfyller våra kriterier. Tyvärr är spelarmarknaden relativt lugn för tillfället, men vi jobbar på saken hela tiden, berättar Jämsä avslutningsvis.